Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus

Kahvikuppineuroosi

Tämä käsiä vapisuttava ongelma on nimitykseltään hieman harhaan johtava, koska sitä esiintyy usein vaivasta kärsivillä, myös monien muiden asioiden yhteydessä kuin kahvia juodessa. Neuroosi-sana puolestaan viittaa maallikon korvissa jo mielisairauteen tms., josta tässä ongelmassa ei suinkaan ole vähäisessäkään määrin kysymys.

Vuosien saatossa olen joskus todennut tuosta harhaan johtavasta nimityksestä olevan hyötyäkin. Eräs stressioireilleen lievitystä hakemaan tullut asiakkaani totesi, sivumennen sanoen hippu ylpeyttä äänessään; "On minulla ollut tuota kahvikuppineuroosiakin, mutta olen saanut hoidettua sen kokonaan pois itse. Lopetin kahvin juonnin ja siirryin juomaan teetä!"

En halunnut tuottaa hänelle pettymystä tai muuttaa hänen uskomustaan siitä, että kahvilla olisi sinänsä olisi jotain tekemistä kyseisen vaivan kanssa. Tärkeintä oli tuossakin tapauksessa, että hän oli päässyt oireistaan eroon.

Tämä esimerkki kuitenkin osoittaa oivallisesti sen, miten oire toimii täysin henkilön oman uskomusjärjestelmänsä luomana, kuvittelun johdattamana.

On tiedossa, että kahvin sisältämä kofeiini voi aiheuttavan hyvin herkillä ihmisillä hermostuneisuutta ja jopa vapinaa, mutta silloin nämä oireet esiintyvät aina kahvinjuonnin jälkeen olipa kahvin juoja yksin tai seurassa, ollen siis kofeiinin aiheuttamia. Toisin kuin varsinaisessa kahvikuppineuroosissa, jolloin vapinaoireet esiintyvät poikkeuksetta VAIN sosiaalisissa tilanteissa muiden seurassa, ilman kahviakin, ollen sosiaalisen jännityksen aiheuttamia.

Toinen ilmiö mihin kahvikuppineuroosia virheellisesti rinnastetaan on ns. essentiaalinen vapina. Kahvikuppineuroosi EI kuitenkaan ole yhtä kuin essentiaalinen vapina, joka on neurologinen / fyysinen vapinan muoto. Tosin essentiaalisesta vapinasta kärsivä voi saada lisäksi kahvikuppineuroosin oireita, jotka puolestaan ovat puhtaasti psykosomaattisia. Essentiaalinen vapina ilmenee yleensä jossain tietyssä käden asennossa tai jopa kokoaikaisesti, tilanteesta riippumatta.

Kahvikuppineuroosi sen sijaan voi esiintyä syödessä, kirjoittaessa tai tehtäessä mitä tahansa käden tarkkuutta vaativaa tehtävää tai asiaa, edellyttäen, että kädet joutuvat sosiaalisessa tilanteessa huomion kohteiksi.

Oire näyttää vaivasta kärsivän mielestä, epätoivoisella tavalla valikoivalta. Se esiintyy juuri silloin, kun hän kaikkein vähiten haluaisi sen ärsyttävän. Vastavuoroisesti tilanteissa, joissa oireen ilmenemisellä ei ole henkilölle mitään merkitystä, (kuten yksin ollessa, ollessa poissa muiden silmistä) oireita ei yleensä ilmene.

Tämä todistaa sen, että kyseessä ei voi olla fyysinen vaiva! Tuntuisikin epätodennäköiseltä, että fyysinen oire "ajattelisi" ja ilmentäisi itsensä valikoidusti eri tilanteissa ja kiusallisimmin juuri sellaisissa tilanteissa, joissa läsnä on vieraampia ihmisiä!

Tähän vaivaan tarjolla olevat lääkkeet ovat joillekin asiakkaille tuoneet lievitystä, mutta ovat pääsääntöisesti todenneet lievityksen vain hetkelliseksi tai lääkkeen vaikutuksen ajan kestäväksi.

Merkille pantavana piirteenä asiakkaiden kertomuksissa on ollut myös se, että oireet tuntuvat pahimmilta ns. puolituttujen seurassa. "He ovat ehkä havainneet vaivani ja saattavat puhua selkäni takana pahaa!" Ventovieraiden parissa he sen sijaan tuudittautuvat siihen uskoon, että nämä eivät tiedä oireista mitään, eivätkä näin ollen kiinnitä niihin mitään huomiota… Ainoastaan parhaisiin ystäviin voi luottaa ja silloin oireita ei yleensä ilmenekään.

OIREIDEN ALKU JA KULKU

Useimmiten oireet ovat alkaneet tilanteissa, joissa henkilö on kokenut olevansa tarkan tuijotuksen ja arvostelun kohteena sekä joutunut samanaikaisesti tekemään jotain tarkkuutta vaativaa tehtävää.

Tässä muutama esimerkki:

1. Henkilö on ensi kertaa menossa seurustelukumppaninsa kotiin, tapaamaan hänen vanhempiaan ja joutuu siellä kovan kyselyryöpyn kohteeksi samalla kun istutaan, juuri häntä varten, koreasti katetussa kahvipöydässä. Pahimmassa tapauksessa paikalle on kutsuttu myös muuta sukua tutustumaan heidän mahdolliseen uuteen sukulaiseensa.
2. On syntymäpäivä-, hää- tai hautajaistilaisuus, joka pidetään kotona tai seurakuntakeskuksessa. Tarjoilu tapahtuu seisovasta pöydästä itse noutamalla, jolloin joutuu kuppien ja asettien kanssa käveleskelemään kaiken kansan tuijotettavana lattian poikki mahdollista vapaata tilaa haeskellen.
3. Rippi-, ylioppilasjuhlat tms.. Tilaisuudet, joihin tullut kutsutuksi vähän kuin velvollisuudesta. Tuntee olonsa ulkopuoliseksi, vieraaksi ja vaivautuneeksi tilaisuuteen nähden ns. "oikeutetumpien" eli juhlan päähenkilön läheisten ystävien tuttavien silmissä, ruoka- tai kahvipöydässä ollessaan.
4. Töissä, pankissa, virastoissa tms. paikassa nimen allekirjoittaminen, joka tapahtuu pomon/virkailijan tuijottaessa, odottaen allekirjoituksen valmistumista.
5. Oltuaan juuri voimakkaan fyysisen rasituksen vaatimassa tehtävässä, kuten muuttokuorman tavaroita kantamassa, kökkäporukassa ja joutuu heti noiden rasitusten uuvuttamilla käsillä kahvi- tai ruokapöytään. Käsien vapistessa vielä rasituksen jäljiltä kuin "haavan lehdet tuulessa" ja asettien käsittelystä ei tahdo tulla mitään. Vieraan kökkäporukan silmissä tilanne on hämmentävä ja yllätyksellinen, ellei mitenkään osaa suoraan tiedostaa työn jättämien rasitusten vaikutusta vapinaan…

Kun oireet sitten näin ovat ensi kerran ilmaantuneet, henkilö ajaa itsensä noidankehään niiden kanssa. Ensi kokemus oireista on tehnyt hänet tietoiseksi tuollaisten vapinaoireiden olemassaolon mahdollisuudesta. Hän alkaa tietoisesti pelätä oireita uusiutuvaksi seuraavassa vastaavankaltaisessa tilanteessa. Hyvällä mielikuvituksellaan hän alkaa vähitellen myös soveltaa kuvitelmissaan oireen ilmenemistä muissakin käsien tarkkuutta vaativissa tilanteissa.

Joutuessaan kyseisen kaltaiseen tilanteeseen, henkilö ajattelee yleensä varsin suoralla logiikalla pyrkiessään estämään olettamansa vapinaoireen muodostumisen. "Jos käteni alkavat hallitsemattomasti vapista, on minun pysäytettävä se tai estettävä jo sen alkaminen… Estäminen tapahtuu voimakkaasti käsivarren lihaksia jännittämällä eli jäykistämällä käsi vakaaksi. Mutta. "Näin tehdessään vapinaa kuitenkin ilmenee hänen hämmästyksekseen ja niinpä hän epätoivoisesti yrittää jännittää kättään entistä voimakkaammin, sillä seurauksella, että oire vain yltyy! Tämä kaikki vaikuttaa ongelmasta kärsijän mielestä täysin järjettömältä, "painajaismaiselta". Etenkin kun hänellä yksin ollessaan oireita ei ilmaannu siitäkään huolimatta, että hänen ei edes yritä niitä vastustaa… Siinäpä se! Jos hän ei vastusta oireitaan, eli jännitä kättään, käsi ei ala vapista! Vapina muodostuu nimenomaan juuri siitä voimakkaasta staattisesta lihasjännityksestä, jota hän on pyrkinyt käyttämään olettamansa vapina oireen vastustamiseen. Eli juuri se ainoa keino johon hän on tuntenut voivansa turvautua vapinaa välttääkseen, osoittautuukin nyt koko ongelman aiheuttajaksi, viholliseksi! Huomattavaa on myös se, että käsien vapinaa edeltä AINA ajatus, oireen mahdollisesta synnystä - ja siitä seuraa ketjureaktiomaisesti vapina!

Ajatus/kuvitelma kätensä vapinasta… jonka seurauksena usko joutua ympäristön taholta arvostelun kohteeksi… tietoinen käden lihasten jännittäminen… Käden väsyminen… Tahdosta riippumaton vapina… Ajatuksen/kuvitelman toteutuminen… Kasvava lisäpaine ympäristön halveksivasta arvostelusta… Arvostelun kohdistaminen itseensä… Tietoinen käden lihasten jännittäminen entistä voimakkaammin… käden väsyminen entistä voimakkaammin… tahdosta riippumaton vapina entistä voimakkaampana… jne…

Jokainen voi itse helposti testata asian jännittämällä käsivarren lihaksia niin voimakkaasti kun pystyy, olkapäästä sormenpäihin asti, pyrkien samalla pitämään käden täysin liikkumattomana. Jo muutaman sekunnin jatkuvan jännityksen seurauksena voi havaita, miten vaikeaa käden vakaana pito voi olla. Alkaa muodostua vapinaa, joka puolestaan yltyy mitä voimakkaammin tuota näin syntynyttä vapinaa pyrkii yhä voimistuvalla lihasjännityksellä pysäyttää. Kun laukaisee jännityksen, ja käyttää lihasvoimaa luonnollisella tavalla, vain sen verran, kuin käden koholla pitäminen normaalisti vaatii, niin vapina lakkaa välittömästi.

Tässä on selitys myös siihen, miksi oireet tuntuvat yltyvän , vaikka oireista kärsivä on yrittänyt vastustaa oireitaan yhä voimakkaammin. Tuo vastustaminen kun on perustunut tuolle käden jännittämiselle.

Jossain vaiheessa oireista pidempään kärsineellä henkilöllä tämä käden vakauttamisyritys lihasjännityksen avulla, alkaa tapahtua automaationa, vaikka hän kokee oireiden ilmenevän itsestään, hänestä riippumatta. Ne lopulta kuitenkin ovat mitä suurimmassa määrin vain ja ainoastaan hänestä riippuvaiset.

ONGELMAN KORJAUS

Hypnoosin tai/ja NLP:n keinoin, oireista kärsivä johdetaan ajatusten ja mielikuvien johdattamana sille tunnetasolle, jossa hän hallitusti eri tilanteissa voi kokea epämieluisaksi kokemansa oireet. Vanha mielikuva murretaan ja urautunut, automaatioksi muodostunut tapa nähdä itseään vain käsienvapina oireita kärsivänä henkilönä muutetaan. Luodaan uusi tapa kohdata nuo tilanteet onnistuneesti, siten , että onnistumisesta alkaa tulla itsestään selvyys. Silloin noidankehän alkulenkki on murrettu ja ketjureaktio ei toista itseään… Lisäksi tehdään omanarvontunnon kohentamiseen liittyviä harjoituksia eli saatetaan ongelmasta kärsineen itsetunto tasolle, jolla hän voi kokea jälleen olevansa ihmisyyden tasolla jälleen muiden vertainen.

Tulokset ovat olleet asian korjaamisen suhteen erittäin vakuuttavia, jopa täydellisiä. Usein kuultu kommentti ongelman korjauksen jälkeen onkin ollut, että tulos on ollut odotettua parempi ja vaikuttanut kaiken kaikkiaan positiivisesti asiakkaaseen laajemminkin kuin vain tämän varsinaisen oireen suhteen.

Paniikkioireet

Tämä oireyhtymä on tiedostettu maailman sivu, vaikka se suomalaisessa koululääketieteessä otettiin tautiluokitukseen 1987, minkä jälkeen lääkärikunnan on sitä ollut helpompi ja selkeämpi lähestyä. Aiemmin näet kyseisistä oireista kärsinyttä potilasta hoidettiin hysteerikkona, muuten vaan pimahtaneena tai jopa luulosairaana.

Näistä oireista kärsivien taustoista olen ensisijaisena yhtäläisyytenä havainnut TURVATTOMUUDEN TUNTEEN. Tämä turvattomuus on usein peräisin jo varhaislapsuudesta, jossa häiriöiden syntysyinä ovat joko jommankumman vanhemman kuolema; avioero; jopa väliaikainen asumusero; heidän alkoholisminsa tai sen aiheuttamat riidat/pelot/uhkaukset. Samoin oireen takana saattavat olla tilanteet, joissa jo lapsena joutunut ottamaan aikuisen roolin. Esimerkiksi joutunut hoitamaan vakavasti sairasta vanhempaansa, joutunut suojelemaan tai tukemaan toista vanhempaansa aggressiiviselta ja väkivaltaiselta perheenjäseneltä.

Taustalla voi olla myös vanhempien ankaruus, dominoiva asenne tai ylihuolehtiva vanhempi, joka lapsensa varhaisaikuisuuteen asti tekee kaiken valmiiksi ts. pyrkii päättämään lapsen kaikista valinnoista (esim. ystävistä, kouluista tai jopa ammatista). Tämä lapsen omat kyvyt toisaalta väheksyvä ja kyseenalaistava asenne riistää häneltä mahdollisuuden oppia itsenäistä vastuun kantamista. Niinpä joutuessaan aikuiselämässään omatoimisesti päättämään ratkaisuistaan, hän kokee elämänsä hallitsemiseen liittyvän vastuullisuuden voimakkaan pelottavana. Täten esimerkiksi tällaisen taustan omaavat naiset saattavat jo erittäin nuorena ajautua suinpäin avioliittoon tai vakituiseen suhteeseen, asumaan yhteen ventovieraan kumppanin kanssa, jolta he hakevat kaipaamaansa turvallisuutta.

Kumppanin valintakin on näissä tapauksissa vahvasti turvalliseen, vahvaan ja päättäväiseen kumppaniin. Näin ongelmia turvattomuuden suhteen ei esiinny mahdollisesti moniin vuosiin. Kunnes koittaa aika, jolloin tuo turvallinen arki rutiini rikkoutuu vaikkapa muuton, uuden työpaikan, työnkuvan muuttumisen, lapsen syntymän, avioeron, läheisten kuolemien tms. johdosta ja henkilö kokee yllättäen joutuvansa tuon välttelemänsä tai ennen kokemattoman vastuun ottamisen tunteen kanssa toistamiseen tekemisiin.

Paniikkikohtaus on melkein aina erittäin pitkä-aikaisen prosessin huipentuma, vaikka malja saattaa täyttyä jopa kaupan kassajonossa, pankkiasioilla, hississä tai missä tahansa, lievää painetta aiheuttavissa tilanteissa. Tästä seuraa: siinä tilanteessa tai paikassa missä oireet ensi kerran esiintyivät, siinä paikassa henkilö kokee jatkossakin paniikkihäiriön oireita eli tietoisesti pyrkii välttelemään samankaltaisia olosuhteita. Ajan kuluessa henkilön mielikuvitus "rikastaa" ongelman esiintymistä kokoajan laajempiin yhteyksiin. (Lisää aiheesta "Mistä tunteet tulevat?")

Toisin sanoen paniikkihäiriöinen elättelee mielikuvissaan mahdollisia tilanteita, joissa tuo oire voisi esiintyä ja lopulta uskoo näihin oletuksiinsa voimakkaasti.

Jokainen ymmärtää, että kun on vain aikaa kuvitella, niin kohta ei ole mitään sellaista paikkaa johon oireitaan ei voisi sovittaa. Tästä muodostuu nk. laaja-alainen paniikkihäiriö.

Paniikkikohtaus

Kun oireet kerran ovat ilmenneet, jatko tapahtuu itsestään;

KUVITELMA / PELKO KOHTAUKSEN UUSIINTUMISESTA (josta seuraa) USKO / OLETUS KUVITELMIIN, REAGOIDEN JÄNNITYKSELLÄ, PELOLLA (josta seuraa) TUNTEIDEN SYNNYTTÄMÄNÄ FYYSISET OIREET: SYDÄMEN TYKYTYS, HUIMAUS (josta seuraa) FYYSISTEN OIREIDEN ILMAANTUMINEN: TODISTE JA VAHVISTUS, ETTÄ OLETTAMUS JA USKO OLIVAT OIKEAAN OSUNEITA (josta seuraa) TUNTEIDEN VOIMISTUMINEN (josta seuraa) FYYSISTEN OIREIDEN VOIMISTUMINEN (josta seuraa) OIREIDEN VOIMISTUMINEN JNE. (josta seuraa) NOIDANKEHÄ (josta seuraa) LOPPUTULOKSENA: PANIIKKI (josta seuraa) TUNTEMUS ITSENSÄ JA TUNTEIDENSA HALLITSEMATTOMUUDESTA…

Toipuminen

Hypnoosia ja NLP:tä hyväksi käyttäen, ongelmasta eroon pääsy on vaatinut käytännösSÄ 3-5 istuntoa.

Yleensä jo parin istunnon jälkeen oireita helpottamaan määrättyjen lääkkeiden käyttötarve vähenee, joskaan istunnoissa ei tietenkään puututa lääkkeiden käyttöön tai vähentämiseen , koska niistä vastaavat kyseistä lääkettä määränneet tahot.

Istuntojen yhteydessä äänitetyllä, terapiaan kiinteästi liittyvällä hoitoäänitteellä vahvistetaan asiakkaan omanarvon tuntoa voimakkaasti sekä opetetaan hänet rentoutumaan myös fyysisesti. Tuloksena yleensä: oireeton henkilö noin 5-6 viikon hoidon jälkeen.

Jotkut asiakkaistani ovat kertoneet olevansa jäsenenä paniikkihäiriöisille tarkoitetusssa vertaistukiryhmässä. Mutta heidän toipumisensa ajaksi olen suositellut heille pidättäytymistä näiden ryhmien kokoontumisista. Sillä vaikka niiden toiminta sinänsä koetaan hyväksi - etenkin akuuttivaiheessa ja oireiden alussa tuen antajana sekä ensikäden tietojen tarjoajina - jossain vaiheessa saattaa eteen tulla ongelmia kun paniikkihäiriöinen alkaa samaistua noissa kokoontumisissa tapaamiensa henkilöiden oireisiin ja heidän kertomuksiinsa.

Esimerkkinä: Asiakkaani mm. kertoi, miten hänen yksinomaan pyörtymisen pelkoon perustuva paniikkihäiriönsä muuttui tällaisessa ko. kokoontumisillassa tapaamiensa, samasta oireesta kärsivien kertomusten perusteella sisältämään oiretyyppejä, joita hän aiemmin ei ollut edes tullut ajatelleeksi ja hän alkoi pelolla odotella niitä myös itselleen, sillä seurauksella, että hän ahdistui ja koki oireidensa pahentuvan.

Mitään estettä hyvää työtä tekevien paniikkihäiriöisten vertaistukurymän kokoontumisiin osallistumiselle ei ole sellaisille henkilöille, jotka ovat oppineet terapian aikana oivaltamaan oireidensa dynamiikkaa. Kun asiakas ei enää koe pelottavaksi kuulla muiden juttuja ja kokemuksia, vaan tuntee olevansa vahvoilla, ehkä jopa siinä määrin, että voi tukea muita oireista kärsiviä. Mutta…

Paranevatko kaikki?

Pääsääntöisesti ongelman ratkaisu on kaikissa tapauksissa mahdollista, jos asiakkaalla on terapiassa nöyrä ja pyyteetön asenne sekä halu kohdata oma itsensä tarvittavalla tavalla. Tarvittava kyky ja halu oivaltaa, että ratkaisun avaimet löytyvät JOKAISESSA tapauksessa vaivasta kärsivästä itsestään, että hän itse aiheuttaa oireensa (tiedostamattaan) ja on näin itse avainasemassa niiden poistamisen suhteen. Tarvitaan kyky hyväksyä, että oireet eivät synny ulkopuolisista asioista tai olosuhteista - vaan hänen omista asennoitumistavoistaan ajatuksissaan ympäristöään kohtaan, jolloin hän oman valintansa tuloksena käyttäytyy määrätyissä tilanteissa paniikkimaisesti.

Eräitä esimerkillisiä esteitä tämän ongelman ratkaisemiseksi syntyy uskomuksista, että kyseessä olisi jokin fyysinen muutos aivoissa tai siellä olevissa välittäjä-aineissa, ja että niille ei olisi mitään tehtävissä tai että oireet olisivat jopa perinnöllisiä. Sillä tähän uskomukseen sitoutuneet luulevat olevansa paranemisen ulottumattomissa. He ovat toivonsa menettäneitä ja näkevät paranemisen mahdolliseksi vain kirurgisella leikkauksella tai jollakin ihmelääkkeellä, jolla tuo uskomustensa mukainen poikkeama heidän aivoistaan voitaisiin poistaa. Välittäjä-aineiden muutoksista ei ole saatu sellaisia tutkimustuloksia, jotka ratkaisisivat kumpi oli ensin - muna vai kana - eli ovatko aivojen välittäjä-aineissa havaitut muutokset edeltäneet näitä turvattomuuden tunteita vai pelkojen ja ahdistusten seurausta. Vai olisiko todellakin niin että jo kyseisen ihmisen syntyessä nämä aineet olisivat erilaiset kuin oireettomilla. Tutkimuksiin kun on otettu jo paniikkihäiriöstä kärsiviä.

Todellisen kuvan asiasta voisi saada vasta kun riittävän suuren otannan pohjalta tutkittaisiin täysin oireettomia ihmisiä, jotka myöhemmin "sairastuvat" paniikkihäiriöön. Mutta. Kuka sellaisen otanta ryhmän kykenee kokoamaan? Valittaessa tutkimukseen kelpaavia henkilöitä on näet kyettävä arvaamaan se, että he joskus saavat paniikkihäiriön. Oli miten oli, nyt nämä vajavaiset tutkimustulokset ovat tehneet karhunpalveluksen joillekin paniikkihäiriöstä kärsiville. Heidät on asetettu epätoivoiseen asemaan oireidensa kanssa.

Eräs teoria voisi olla, että kyseiset välittäjä-aine muutokset olisivat peräisin ajatusten muodostamien tunteiden seurauksena syntyneitä ilmiöitä, ja olisivat näin ollen korjattavissa tunteiden oikeaan suuntaan ohjaamisella. Periaatteella; vihastuminen (tunne) nostaa adrenaliini tasoa ja vastavuoroisesti rentoutuminen laskee adrenaliinitasoa.

Unettomuus

Unettomuus vaivaa jokaista ihmistä elämän jossain vaiheessa, ainakin väliaikaisesti. Joillekin tämä väliaikaisuus kuitenkin voi jäädä päälle ja se alkaen aiheuttamaan ongelmia.

Unettomuutta voi ilmetä nukahtamisvaikeutena iltaisin, herkkäunisuutena, jolloin herää pienimpäänkin rasahdukseen, heräilynä ennen aikojaan tai heräilynä määrätyin väliajoin ilman syytä.

Kerta heitolla alkanut unettomuus voi saada alkunsa, jostain elämäntilanteessaan kokemastaan yksittäisestä poikkeamasta, kuten avioerosta, työpaikan menetyksestä, odottamattomista taloudellisista ongelmista, työnkuvan radikaalista muutoksesta, lähimmäisen kuolemasta, jostain mieltä kovasti järkyttäneestä tapahtumasta jne.

Pitkällä aikavälillä vähitellen muodostunut unettomuus on voinut muodostua, pitkään kestäneestä aviokriisistä, työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutumisesta, työmäärän lisääntymisen seurauksena kasvaneesta vastuusta ja stressistä, velkakierteestä tai jonkin sairauden aiheuttamien kipujen ja särkyjen vuoksi jne.

Yhteistä näille unettomuuksille on kuitenkin se, että pitempään kestäessään, uneton alkaa illan tulleen jo pelätä unettomuuttaan ja tämä pelko "piristää" ja varmistaa, että untaan odottelevan pelko unettomuudesta toteutuu. Syntyy eräänlainen noidankehä, jossa unettomuuden pelko aiheuttaa itsessään unettomuuden.

Unettoman "sisäinen kello" mukautuu myös hyvin nopeasti näihin rituaaleihin, herättäen nukkujan tuttuun samaan aikaan joka yö.

Tällainen päälle jäänyt uniongelma tarkoittaa sitä, että unettomuuden alkuperäinen aiheuttaja on jo lakannut olemasta ja unettomuus jatkuu silti. Esimerkiksi jos unettomuus on alkanut odottamattomasta taloudellisista ongelmista, jotka sittemmin on saanut korjattua ja tasapainotettua. Havaiten kuitenkin, että unettomuus jatkuu edelleen, vaikka järki ymmärtää uhkan jo väistyneen.

Unettomuudesta kärsivissä ihmisissä näyttää hyvin usein esiintyvän mm. ylitunnollisuutta, joka ilmenee asioista kovasti etukäteen huolestumisena ja kuluneen päivän tapahtumia varmuuden vuoksi jälkeenpäin kertailevana. Tällöin tunnollinen henkilö pysähtyy omien ajatustensa pariin vasta illalla nukkumaan mennessään, kun kaikki muut päivän velvollisuudet on suoritettu. Tuo on "hyvää aikaa" mielestään jo valmistautua ajatuksineen seuraavana päivänä kohdattaviin tuleviin tehtäviin ja tehdä ne ajatuksissaan jo kertaalleen valmiiksi. Samalla voi kertailla päivän aikana saamiaan aikaansaannoksiaan ja muistella, että ei vain ole unohtanut mitään tekemättä. Tällaisten ajatusten parissahan nuo yön tunnit siinä sitten nopeasti hupenevatkin.

Kun toinen silmä hieman raollaan vielä seuraa yöpöydällä olevan kelloradion osoittamien minuuttien kiitävän vinhaa vauhtia, alkaa päässä myös laskenta siitä montako tuntia enää on aikaa nukkua kun pitää herätä töihin. Paine mielessä kasvaa, ajatellessaan jo valmiiksi miten ei kykene suoriutumaan seuraavan päivän vaadituista tehtävistään ilman unta. Minuutti minuutilta ja tunti tunnilta, valvojan epätoivo ja hermostuneisuus tuottaa adrenaliinia, lisäten vain vireyttä. Verenpaine nousee ja tulee kuuma, hikoiluttaa ja vieressään mahdollisesti nukkuvan puolison kuorsaus tai syvä hengitys kielii siitä, että joku ainakin nukkuu niin kadehdittavan makeasti.

Ongelman korjaus

Aluksi arvioidaan unettomuuden ilmenemismuoto, eli onko se nukahtamisongelmaa vai heräilyherkkyyttä jne. Sitten pohdiskellaan mikä tai mitkä tekijät uniongelman alunperin on aiheuttaneet. Joskus saattaa olla, että uniongelmat ovat alunperin saattaneet esiintyä jo vuosia sitten, poistuen pitkiksikin ajoiksi, palaten jostain syystä. Alkuperäinen syy unettomuudellekin on saattanut jo unohtua. Hypnoosin keinoin nämä unholaan jääneet syytkin on yleensä palautettavissa mieleen, asian lopullista poiskäsittelyä varten.

Asiakas arvioi ja kuvailee persoonallisuuttaan, tapojaan sekä asenteitaan elämäänsä ja erilaisiin asioihin.

Selvitetään onko unettomuuttaan aiheuttava uhka tai syy poistunut elämästään vai onko se edelleen olemassa. Tämä on hyvin olennainen asia. Nimittäin, jos syy on jo poissa ja kysymyksessä on vain päälle jäänyt uniongelma, ongelma on yleensä melko nopeastikin korjattavissa, hypnoosin avulla.

Jos sen sijaan syy on edelleen olemassa ja aiheuttamassa ongelmaa, on pohdittava niitä keinoja, joita unettomuudesta kärsivällä olisi korjata unettomuutensa aiheuttaja. On hyvin vaikeaa korjata unettomuus ongelmaa, joka aiheutuu esimerkiksi kotona olevan alkoholisoituneen, väkivaltaisen ja käytökseltään arvaamattoman kumppanin synnyttämästä pelon ilmapiiristä.

Kroonisten kipujen vuoksi valvovan kipuja voidaan pyrkiä helpottamaan hypnoosin keinoin, samoin kuin ylitunnollisen henkilön asenteita voidaan tasapainottaa, itseen kohdistuvaa suvaitsevaa asenteellisuutta sekä itsetuntoa tukemalla.

Unettomuus voi olla myös monien asioiden summa. Tällöin asioita on katseltava ja hoidettava yhtenä kokonaisuutena. Henkilöllä saattaa olla fibromyalgia, jonka aiheuttamien kipujen vuoksi kärsii myös unettomuudesta. Usein myös fibromyalgiasta kärsivät henkilöt osoittautuvat hyvin pedanteiksi persoonallisuuksiksi, jotka ovat sanojensa mukaan "kaiken murehtijoita". Tällöin saatetaan asiaa katsoa kokonaispakettina ja auttaa asenteiden korjaamisella sekä kipuja lieventävällä rentouttamisella molempia ongelmia yhtaikaa.

Mittatyönä asiakkaan persoonallisuuden ja uniongelmansa ilmenemistavat huomioiva, mittatyönä valmistettava hoitoäänite on keskeinen osa asian korjaamisessa. Myös suoraan uneen iltaisin johdatteleva äänite osa on osoittautunut käytännössä hyvin toimivaksi.

Tarkoituksena on pyrkiä ratkaisemaan ongelma lopullisesti, eikä vain väliaikaisesti. Tämä onnistuu yleensä ottaen hyvin, koska työskentelyssä pureudutaan unettomuuden syihin, eikä pelkästään pyritä hoitamaan pelkkää oiretta.

Itsetunto-ongelmat

Itsetunnon tason ja laadun jokainen henkilö määrittelee itse itsessään, koska itsetunnon mittaamiselle ei ole mahdollista laatia minkään standardin mukaista määrittelyä. Jokainen kokee nämä asiat omalla tavallaan…

Eväät hyvään itsetuntoon luodaan usein jo lapsuudessa. Kannustava ja lasta kunnioittava kohtelu kasvatuksessa sekä tasapainoinen arvostava elinympäristö antavat hyvän kasvualustan terveelle itsetunnolle.

Suomalaista kasvatuskulttuuria kautta aikojen?

Suomalaisessa kulttuurissa on jotenkin ominaista, että kiitoksia, kehuja ja anteeksipyyntöjä on esitetty oman perheen jäsenten kesken hyvin säästeliäästi. Ihmisen arvo on perinteisesti mitattu työnteon ja ahkeruuden määrällä. Helpommalla elämässään selviytyneet ihmiset ovat leimautuneet laiskureiksi tai muuten paheksuttaviksi.

"Katsopas miten ahkera ja hyvä naapurin Pekka on! Otapa hänestä mallia." Vastaavankaltaisilla lausumilla on pyritty jotenkin kannustamaan omia lapsiaan mutta kuten tiedämme tällainen vertaileva ja huonommaksi asettaminen ei todellakaan edesauta kyseisen henkilön itsetuntoa tai taitoja sinänsä. "Ei sinusta ole! Ei sinun kannata mihinkään korkeakouluun havitella. Sulla ei ole laskupäätä niin kuin tuolla naapurin Pekalla!" Tämänkin kaltainen mitätöinti ja väheksyminen on monille ollut tuttua kuultavaa.

Perinteisiin on kuulunut viljellä myös runsaasti sellaisia hokemia kuin: " Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma, eikä sekään ole varmaa. Varaudu aina pahimpaan, niin et putoa niin korkealta kun epäonnistuminen tulee… kuitenkin! Varaudu siihen, että kaikki menee elämässä pieleen, se on realismia se! Jos luulet onnistuvasi ja olet innostunut etukäteen jostain, lapsellista haihattelua, utopiaa! Itku pitkästä ilosta." jne..

Syyllistäminen on ehkä yksi tehokkaimmista itsetunnon romutusvälineistä. "Katso nyt mitä sinä taas olet saanut aikaan! Sinun parastasihan minä tässä vain ajattelen. Kun kuolen niin sittenpähän varmaan ymmärrät! Aina sinusta on harmia ja huolta. Taas olen valvonut monta yötä sinun vuoksesi. Jos sinä nyt muutat jonnekin kotoa, niin miten minun käy? Koko perhe saa hävetä vuoksesi. Kyllä se vaan niin on, että ei sinua olisi pitänyt tähän maailmaan alunperinkään tehdä! Jos sinä tulet siihen muka auttamaan, niin minulla menee kokopäivä sinun jälkien korjailuun, kun ei siitä sinun tekemisestäsi aiheudu kuin pelkkää vaivaa." jne.

Vieraiden tullessa, omat lapset valistettiin valmiiksi etukäteen jo olemaan hiljaa ja kiltisti. Joskus heidät karhattiin jopa toiseen huoneeseen siksi aikaa kun vieraat olivat kylässä. Lasten kun oli oltava hiljaisia, kilttejä, ahkeria ja kuuliaisia. Tuolla kaikella lapsi sai ikään kuin ansaita paikkansa perheessä.

Kun nykyinen keski-iässä oleva sukupolvi eli lapsuuttaan, kuri oli usein erityisen ankara. Selkäänsä saattoi saada varmuuden vuoksikin ja pienimmistäkin syistä. Jos teit jotain hyvää ja olit ahkera, kukaan ei sitä noteerannut eikä huomannut. Jos jätit jotain tekemättä tai tunaroit jotenkin, siitä kyllä osattiin heti palautetta jakaa oikein isän kädestä. Ahkeruuteen ja kiltteyteen ei siis kannustanut kiitoksen mahdollinen saaminen, vaan se, että välttyi pahemmalta kuritukselta ja arvostelulta.

Uskontoakin on pidetty lyömäaseena ja vanhemmat ovat saattaneet hanakasti piiloutua raamatullisiin lausumiin, kuten: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Tämän lausuman varjolla onkin sitten joissain tapauksissa saatettu tehdä lapselle ihan mitä tahansa, ajattelematta, että kyseinen lausuma koskenee molempia osapuolia. Vanhempien on myös ansaittava tuo kunnioitus lastensa silmissä ja oltava tuon kunnioituksen arvoisia.

Maatalon tyttö, saattoi kokea helposti nahoissaan miten hänestä olisi odotettu poikaa. Tytöt joutuivat tekemään hyvinkin pitkiä ja työntäyteisiä päiviä, joista ei yleensä kiitoksia herunut, vaan kaikkea uurastusta pidettiin itsestään selvyytenä. Tyttöjen tekemät siivoustyöt ym. askareet eivät olleet mitenkään erityisen näkyvää, joten niitä ei suuremmin noteerattu. Sen sijaan kun talon poika oli vääntänyt ensimmäisen järeän kokoisen kiven pellosta esiin, se saattoi olla kannustuksen paikka. "Kyllä tästä pojasta tulee vielä tämän talon isäntä!"

Kun pojan ikävuodet karttuivat, tuli aika mennä armeijaan. Tuolloin, ehkä ensi kertaa kotitantereelta muualle päästyään monille alkoi herätä ajatuksia lähteä armeijan jälkeen opiskelemaan jonnekin muualle. Autonasentajaksi? Teknikoksi? Tietokoneohjelmoijaksi? Insinööriksi?

Lomille tullessaan, kotona oli pari virkamiehen näköistä herraa papereiden kanssa juttelemassa vanhempien kanssa. "Paas poika nimes tuohon." No poikahan laittoi, tietämättä mistä on edes kysymys. Asia saattoi paljastua vasta paljon myöhemmin… ehkä vasta armeijan jälkeen kotiin palauduttuaan. Isä taputti poikaa olalle ja kertoi; "Sinä oot sitte tämän tilan isäntä tästä lähtien! Kirjoitimme tuolloin lomalla ollessasi sukupolvenvaihdokseen liittyneet asiakirjat."

Niin, siinä sitä poika sitten totesi kertaheitolla kaikkien omien tulevaisuudensuunnitelmiensa romahtavan ja huomasi omistavansa muutaman satatuhatta velkaa sisarosuuksien maksamiseksi sekä maahan kaatuvan kotitilan. Asuvansa edelleen isän ja äidin kanssa saman katon alla. Samaan aikaan kun muut sisarukset olivat maailmalla perustamassa omia perheitään, opiskelemassa mitä halusivat luodakseen oman tulevaisuutensa. Välit sisaruksiin kiristyivät kun kukin jaksoi huomauttaa mennen tullen, että sait tilan puoli-ilmaiseksi isältä, aivan kuin olisit suunnattomassa kiitollisuuden velassa loppuelämäsi sisarillesi, joille oli maksanut rahallisesti jo itsesi kipeäksi. Lisäksi sisarukset pitivät itsestään selvyytenä tulla "kotiinsa" milloin halusivat ja vieden vintiltä isän aikanaan heille jo aikoja sitten lupaamia kaappikelloja, kehtoja, tuoleja ym. irtaimistoa, jotka talon uusi isäntä luuli jo tilakaupanyhteydessä ostaneensa ja maksaneensa. Olihan kauppakirjassa sana "irtaimistoineen".

Kun tuli ajankohtaiseksi, että seurustelukumppanin kanssa päätettiin muuttaa yhteen. Tämä morsian muutti tietysti pojan kotitilalle, jossa pahimmillaan pojan vanhemmat kuuluivat jopa samaan ruokakuntaan. Äidille eivät kelvanneet mitkään pojan morsian ehdokkaat täysin, vaan aina huomautettavaa löytyi tekemättömistä töistä ja siitä miten tässä talossa on ollut tapana asiat aina tehdä, eikä niistä tavoista ole jatkossakaan syytä poiketa.

Kyseinen morsian ei tullut appivanhempien eläessä koskaan saavuttamaan ns. talon emännän asemaa, vaan tunsi olevansa korkeintaan piika, jos sitäkään…

Äitinsä helmoissa elämänsä elänyt poika ja nyt talon uusi isäntä ei nähnyt äitinsä käyttäytymisessä ja tavoissa moitittavaa, vaikka morsian oli helisemässä anoppinsa muikistelevien katseiden ja arvosteluiden edessä.

Edellä mainituissa tilanteessa oli koetuksella yhden sun toisen itsetunto. Mikä pahinta, tällaista tapahtuu kyllä vielä tänäkin päivänä!

Olenkin joskus sanonut, että em. kaltaiset sukupolvenvaihdos menetelmät pitäisi lailla kieltää. Tila pitää laittaa julkiseen huutokauppaan ja lapsilla on korkeintaan etuosto-oikeus siinä tilanteessa. Tällöin osto-oikeuttaan käyttävä nuori osoittaa oma-aloitteisesti halukkuutensa tilan itselleen saamiseen ja kaikilla sisaruksilla on ollut samat mahdollisuudet ostoon. Ei tule jälkipuheita. Lisäksi 15 kilometrin sääntö! Mikä se on? No se on sääntö jonka mukaan talon vanhempi sukupolvi joutuu muutamaan vähintään 15 kilometrin päähän tilalta, että uusi isäntäpari saa oman rauhan ja mahdollisuuden huushollata mielensä mukaan talossa, ilman, että joku olisi pyytämättä tarjoilemassa neuvojaan ja arvosteluitaan tilanhoidon suhteen.

Koulu

Eteeni on tullut asiakkaita, jotka kertovat miten ovat joutuneet opettajan silmätikuksi. Tilanteessa opettaja pommittaa kysymyksillään oppilasta joka ei ole viitannut, eikä näin osoittanut tietämystään kysymykseen. Kyseistä oppilasta on saatettu hiillostaa siinä koko luokan silmien edessä. "No, koko luokka odottaa vastaustasi! Missä se viipyy vai etkö tosiaankaan tiedä vastausta näin helppoon kysymykseen!? Kaikkihan tämän osaa! Tähän menee koko tunti, eikä me päästä eteenpäin ellet sinä nyt vastaa!"

Tai : "Hei tulkaahan oikein katsomaan, täällä voitte nähdä oikein malliesimerkin siitä miten tätä tehtävää EI pitäisi suorittaa. Varmaan Matti kertoo meille mitähän mielessään liikkui kun on tehnyt tätä?" Opettajan nostaessa Matin vihkoa esiin luokan nähtäväksi.

Joskus ehkä ihan hyvääkin tarkoittavat kannustinjärjestelmät pettävät. Nykyäänkin tiedän olevan vallalla joillakin kouluilla ja vanhemman polven opettajilla kyseenalaisia kannustusjärjestelmiä, joilla oppilaita palkitaan. Luokan edessä on näkyvillä nimilista, johon joutuu luokan silmien edessä käydä piirtämässä ruksin, jos on unohtanut esimerkiksi kirjan tai vaikkapa viivoittimen kotiin. Syyslukukauden päätteeksi sellaiset oppilaat, joiden nimen kohdalla ei ole yhtään rastia, palkitaan esim. suklaamunan sisällä olevalla arvottomalla muovilelulla! Seuraava palkitsemisajankohta on kevätlukukauden päätteeksi.

Taannoin tällaisen järjestelmän omaavan luokan tunnollinen pikkukoululaisen äiti oli yhteydessä minuun. Äiti kertoi miten tyttö ei tahdo saada nukuttua kun pelkää unohtavansa aamulla jotain. Tyttö on itkuinen ja meinaa myöhästyä joka aamu, hänen täytyy tarkastaa repun sisältö jopa 8-10 kertaa ennen kouluun lähtöään, että vaan ei mitään ole unohtunut. Niin kova pelko on siitä, että joutuu nöyryytettynä piirtämään ruksia listaan koko luokan seuratessa hiiren hiljaa toimitusta. Opettajan vielä saatellessa lausumalla:" No päästäisiinköhän sitä nyt vihdoinkin asiaan kun tämä sinun huolimattomuutesi on nyt vienyt koko luokalta aikaa." Äidin otettua yhteyttä opettajaan, vastaus oli, että kaikki muut oppilaat ovat olleet oikein tyytyväisiä tästä järjestelmästä! Tyttö oli käytetty terveydenhoitajallakin, joka oli ohjannut lastenpsykiatrille. Äiti ei kuitenkaan halunnut sinne tyttöä viedä, koska koki, että vika ei ole tytössä, vaan järjestelmässä!

Esiintymisjännitys on monilla peräisin kouluajoilta. Vanhemmalla polvella noista pakollisista yksinlaulutilanteista ja nuoremmilla esitelmän pitotilanteista. Onko syy siinä, että esiintymisvalmennusta ei opeteta erikseen, vaan vaaditaan vain kymiltään suoraan pitämään esitelmää, sitä en tiedä, mutta epäilen syyksi. Toinen yllättävältäkin vaikuttava jännityksen aiheuttaja on tilanne kun opettaja laittaa oppilaat järjestyksessä lukemaan ääneen jotain tekstiä kirjasta. Kun lukuvuoro lähestyy, jännitys kasvaa joillakin ihan sietämättömäksi. Tämä asia on korjattavassa helposti, kun opettaja jakaa jokaisen lukuvuoron erikseen ja satunnaisesti luokan oppilaille. Tällaiset jännitystä ylen määrin aiheuttavat tilanteet ovat omiaan aiheuttamaan kokijalleen näkyviä jännitysoireita ja sitä kautta vaikuttaen itsetunnon heikentymiseen.

Koulukiusaaminen on tietysti oma lukunsa, jota tuntuu olevan vaikeaa kitkeä pois. Näissä tapauksissa ensisijaisesti kiusaajilla on huono itsetunto. Kiusaamisellaan he hakenevat arvostusta ja kunnioitusta muiden tovereidensa silmissä. Kiusaajalla näyttää useinkin olevan kotonaan olosuhteet, jossa hänet on vaiennettu tai alistettu. Koulussa heikompiensa päälle käydessään, hän saa jotenkin laittaa vahingon kiertämään.

Tietysti myös kiusatun kohtaloksi muodostuu itsetunnon haavoittuminen, etenkin kun tällaiset kiusaamiset saattavat jatkua jopa lukuvuodesta toiseen. Koulumenestys laskee, joka sekin lisää huonommuuden tunnetta.

Koti

Nykypäivänä lisääntyneet kiireet ja työhön liittyvät velvollisuudet ovat osaltaan vähentäneet lasten ja vanhempien yhdessä oloaikaa runsaasti. Lapsi saattaa kokea olonsa turvattomaksi, yksinäiseksi ja hyljätyksi, lukiessaan jääkaapinovessa olevia viestejä: "Äiti tulee huomenna kursseilta takasin, isä on työkomennuksella Frankfurtissa ja tulee ensi viikon tiistaina. Tässä 50 euroa, käy pizzalla tai jotain. Hae vaikka video illaksi. Äiti." Lapsi saattaa tuntea, että hänestä ei välitetä eikä kukaan tunnu piittaavan missä hän milloinkin on ja mitä tekemässä.

Vanhempien alkoholi-ongelmat aiheuttavat mitä moninaisimpia pelkotilanteita lapsille ja niiden tuoksinassa itsetunto ei kehity ja pahemmassa tapauksessa vain heikkenee entisestään.

Elämä

Niin kyllä hyväkin itsetunto saattaa romahtaa jossain elämänvaiheessa, erilaisten elämäntilanteiden seurauksena. Epäsuhtainen parisuhde, jossa joutunut alistetuksi ja jatkuvan moitinnan kohteeksi. Työpaikkakiusaamisen kohteeksi joutuessaan. Työttömäksi jäädessään etenkin pikkupaikkakunnalla asuessaan, jossa kaikki tuntevat toisena jne…

Yhtä kaikki. Itsetunto-ongelmia siis voi olla kenellä tahansa millaisissa elämäntilanteissa tahansa. Mutta. Ne on korjattavissa.

Teksti: Kari Tuomaala hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master

Jännitykset / pelot

Miete: Tiedä mitä haluat ja usko, että pystyt saamaan sen…

Sosiaalinen jännitys esiintyy sananmukaisesti sosiaalisissa tilanteissa, ihmisten seurassa. Tällöin jännittäminen voi liittyä esiintymiseen; kokouksissa mielipiteiden esittämisen pelkona, esitelmän pitäminen jännittää, juhlapuheen pitoon tai työmaan kahvihuonekeskusteluihin osallistumisissa. Sosiaalinen jännittäjä saattaa pelätä omaa jännitystäänkin, siis eritoten jännityksensä paljastumista muiden silmissä, punastumistaan,…

Jännitys voi olla myös asioiden pelkoa; jännittäessä vaikkapa tulevaisuutta, autolla ajoa, hississä kulkemista, hämähäkkejä, ampiaisia, hiiriä, koiria, ukkosta, myrskyä, pimeää, kuolemaa, sairastumista,… muutamia asiakkainamme olleiden henkilöiden kärsimiä jännityksiä mainitakseni.

Jännitykset ja pelot, samoin kuin muutkin tunteet syntyvät ajatuksiemme tuotteina. Ne eivät siis synny ulkoisista olosuhteista tai asioista, kuten useimmat meistä saattavat kuvitella. (Aiheesta lisää osassa: "Esiintymisjännitys") Ainoa "syntymälahjana" saatu pelko ihmisessä on kuoleman pelko. Muut jännitykset ja pelot ovat syntyjään joistakin elämän varrella koetuista traumaattisista kokemuksista, joihin nähden kokija on luonut itse valitsemansa tavan asennoitua tuona hetkenä. Jos valitsemansa asenne on ollut jännittäminen tai pelko, hän jännittää tai pelkää vastaavan kaltaisissa tilanteissa jatkossakin.

Tilanteet ja asiat eivät siis synnytä näitä tuntemuksia, vaan ne ovat muistojen synnyttämiä ajatuksia menneistä tilanteista, joissa aiemmin on koettu jännitystä tai pelkoa.

Kysymys on siis eräänlaisesta urautuneesta ajatusmallista, joka on jäänyt päälle. Henkilö saattaa täten mielikuvituksensa avulla kehittää jännityksen tai pelon mihin asiaan tahansa. Niinpä kohtaan usein asiakkaita, joilla on mitä erilaisimpia jännityksiä ja pelkoja.

Mitä eroa on jännityksellä ja pelolla ?

Karkeasti voidaan ajatella, että JÄNNITYS on pelon lievin aste, niin sitä seuraava aste KAMMO ja korkein aste KAUHU.

Arkikäytössä nämä nimitykset ovat muotoseikkoja, jotka kukin valitsee itse määritellessään omaa jännitystään. Jännityksen kohteen häpeäminen on tarpeetonta. Turhaan asiakas kokee olevansa hyvin vaivautunut joutuessaan kertomaan, omasta mielestään, erikoislaatuisesta jännityksestään tai pelostaan. Kukin näet kokee oman jännityksensä olevan ainoalaatuisen, ennen kuulumattoman, joka tekee hänestä omasta mielestä jotenkin poikkeavan tai jopa naurettavan.

Jännittäminen onkin monelle erittäin henkilökohtainen ongelma, jonka vuoksi jännittäjä pyrkii sen mahdollisimman hyvin salaamaan muilta. Ja kun ajattelee lähes jokainen jännittäjä toimii samoin, syntyy helposti käsitys, että juuri minä olen ainoa jännittäjä koko maailmassa - vaikka ihan lähipiiriinkin kuuluu suuri lauma jännityksestä kärsiviä!

Monelle jännittäjälle onkin huojentavaa kuulla, jo vastaanoton ensitapahtumana, miten monet ihmiset loppujen lopuksi kärsivät jännittämisistä, jotka kohdistuvat ja jopa ihan samanlaisiin asioihin nähden kuin hänen kokemansa.

Jännityksien poistamisessa on näet tärkeätä korjata myös ongelmien myötä rapistunutta itsetuntoa, selvitellään jännityksen "alkuhistoria", eli tilanne mistä jännitykset ovat kotoisin ja ohjataan henkilöä asennoitumaan noihin historioihinsa uudella tavalla.

hypnoosin tai NLP:n keinoja hyväksi käyttäen luodaan tämä uusi tapa toimia ja asennoitua, jos jatkossa joudutaan samoihin jännittämistilanteisiin. Näin saaduilla tuloksilla jännitys ei yleensä palaa tai uusiudu tulevaisuudessa ja ongelmaan käytetyn lääkkeen tarvekin poistuu.

teksti: Kari Tuomaala hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master

Ylipaino-ongelmat

Miete: Kun pyristelet kiusausta vastaan, olet jo häviämässä sille…

Tässä kirjoituksessa käsittelen ylipainoisen ongelmaa, joka on seurausta vääristyneistä ruokailutottumuksista. En puutu ylipainoon joka on seuraus sairaudesta tai perimästä.

Monilla ylipainoisuudesta kärsivillä on takanaan lukuisia kokeiluja ihmedieeteistä ja laihdutus kuureista. Yhtä monilla on myös karvaita pettymyksistä siitä, mitä ne ovat saaneet aikaan. (Tai mitä eivät ole saaneet aikaan.)

Viikkolehdet ja erityisesti naisten lehdet ovat pullollaan mitä erikoisempia ja "ainoita oikeita" dieettiohjeita, joilla onnistut varmasti!! Järkyttävää olisi tietää, kuinka suuri on se rahamäärä vuosittain, joka noilla "ihmeitä tekevillä" laihdutusvalmisteilla kerätään, sillä suurista summista on suomalaisessakin "liikalihabisneksessä" joka tapauksessa kysymys.

Kalorit ja niiden merkitys laihduttamisessa?

Olen itse ollut jo vuosia sitä mieltä, että kaloreiden laskemiseen pohjatuvat dieetit olisivat saaneet unohtua tai jäädä historian unhoon. Muinoin näet laihduttamaan ryhtyneen rouvan käsilaukkuvarustukseen oli kuuluttava kirjevaaka, jolla hän jopa lounaalla ravintolassa istuessaan saattoi punnita päivittäisten leipä-annostensa painon. Samoin myös taskulaskin oli välttämätön, jotta rouva voisi laskea lautaselleen tarjotun ruuan kalorimäärät. - Ja tämähän onnistui loistavasti siinä ruuan jäähtymistä odotellessa.

Mutta. Syötyään kaloritarpeensa mukaan lasketun annoksensa, rouva saattoi ihmetellä miksi hänellä edelleen oli nälkä!

Mieleen tulee myös "Tuntemattomasta sotilaasta" kohta, jossa vatsansa kurnimista kuunnellut sotilas valitti syötyään edelleen nälkäänsä, ja miten kaveri todisti: ;"Herrat ne on laskeneet ne nämä kolorit vai kalorit siten, että jos meet valittelemaan näläkääs niille, niin ne lyö sulle sellaset rätingit nenän eteen, joista ilimenee, että sulla ei yksinkertaisesti voi olla näläkä!"

KALORITEORIAN ALKUPERÄ (lähde: Michel Montignac Je mange donc je maigris! Ranskankielinen alkuteos. Syön hyvin ja siksi laihdun WSOY 1993 ISBN 951-0-21975-4)

Kaksi amerikkalaista lääkäriä, Michiganin yliopiston tohtori Newburg ja Johnston, esittivät eräässä julkaisussaan vuonna 1930 ajatuksen, että "lihavuus johtuu kalorein mitattuna liian "runsaasta" ravinnosta eikä aineenvaihdunnan häiriöistä". Heidän tutkimuksensa energiatasapainosta perustui kuitenkin sangen suppeaan määrään havaintoja ja oli ennen kaikkea toteutettu liian lyhyenä ajanjaksona toimiakseen vakavana tieteellisenä perustana millekään teorialle. Tästä huolimatta kaloriteoria otettiin vastaan heti julkistamisen jälkeen kumoamattomana tieteellisenä totuutena ja siihen on sen jälkeen suhtauduttu kuin "Jumalan sanaan". Näin siitäkin huolimatta, että tutkijapari itse esitti muutamia vuosia myöhemmin ilmeisesti keksintönsä aiheuttaman metelin hämmentämänä ujostellen vakavia varauksia aikaisempiin johtopäätöksiin. Tähän ei kiinnitetty mitään huomiota. Teoria oli sisällytetty useimpien länsimaiden lääketieteellisten tiedekuntien opinto-ohjelmiin missä se istuu tukevasti tänäkin päivänä.

Voi vain ihmetellä kuinka harhakäsitys kalorien vähentämisen vaikutuksista on voinut toimia näin kauan. Tähän on kaksi selitystä. Ensiksikin kalorien vähentäminen tuottaa aina aluksi toivottuja tuloksia. Ravinnosta kieltäytyminen, johon menetelmä perustuu, laihduttaa väkisinkin jonkin verran. Mutta kuten olemme nähneet tulos ei milloinkaan ole pysyvä. Paluu alkutilanteeseen ei ole ainoastaan väistämätön, vaan johtaa useimmissa tapauksissa suoranaiseen painonlisäykseen. Toinen syy on että "matalakalorisuuteen" liittyy meidän päivinämme valtavia taloudellisia tekijöitä. Kaloriteorian hyväksikäytön ympärille keskittyy nykyisin hyvin laajat markkinat. Joudumme uhmaamaan todellista "klikkiä" jonka pääasiallisia edunsaajia ovat elintarviketeollisuus ja eräät harhautuneet keittiömestarit muutamien ravitsemustieteilijöiden myötävaikutuksella. Kaloriteoria on väärä!! Ja tiedät nyt miksi, mutta et silti tahdo päästä siitä eroon, sillä se on niin syöpynyt mieleesi että yllätät itsesi vielä kauan käyttäytymästä sen periaatteiden mukaisesti, Montignac päättää.

Siis tiedä tämä. KAIKKI dieetit ja laihdutuskuurit, joissa puhutaan kaloreiden laskemisesta, on syytä AINA ohittaa ja unohtaa saman tien, säästääksesi itseäsi varman epäonnistumisen synnyttämiltä masennuksilta.

Opittuja ja opeteltuja asenteita

Opittu on myös yhtälö: täpötäysi vatsa = hyvä olo. Kun tuo täytelyys hiemankin tipahtaa alaspäin; se on hetimmiten korjattava pienellä välipalalla.

Lautanen opetettiin aina syömään kiltisti tyhjäksi. Ellet syönyt, vedottiin omaan tuntoon ja kehotettiin ajattelemaan niitä kehitysmaan lapsia joilla ei ole ruokaa ollenkaan.

Lapsen järjellä ei ollut helppoa ymmärtää, miten nälkää näkevien lapsien asema siellä jossain Afrikassa paranee, jos lapsi syö täällä Suomessa lautasensa tyhjäksi, tulemalla niin ylensyöneen oloiseksi, että oksettaa?!

Ruuan jättäminen lautaselle oli myös syntiä, josta Taivaan Isä rankaisi. Lapsen väittäessä olevansa jo täynnä, äiti tiesi paremmin sen, milloin lapsen maha on täynnä! Tästä seurasi, että lapsen omassa itsessään oleva kylläisyyttä ilmaiseva tunne järjestelmä kyseenalaistettiin sillä seurauksella, että kyky aistia kylläisyyttä syömistä rajoittavana tekijänä sinänsä alkoi heikentyä…

Ylipainosta kärsivien asiakkaiden kanssa keskustellessani on usein ilmennyt, että heiltä on kyseinen tunne ollut "kadoksissa" niin kauan kuin he muistavat. He kykenevät syömään "pohjattomasti". Ja kun on oppinut pitämään tuon kylläisyyden tunteen syömällä jatkuvasti yllä se johtaa tietysti siihen, että kontrastia tyhjän ja täyden vatsan välillä ei ole tullut koettua aikoihin.

Sota- ja pula-ajan eläneen sukupolven tapoihin kuului myös ihannoida "pullukkuutta". Jos joku oli normaalipainoinen tai hoikka, hän oli "sairaan näköinen", joten "pullukkuus" oli myös terveyden merkki!

Totta. Sota- ja pula-ajan eläneelle väelle on tuo pula ruuasta ollut joskus hyvinkin traumaattinen asia. Silloin oli todella syötävä, kun oli ruokaa, ja jos mahdollista syötävä ikään kuin varastoon, kun ei tiennyt milloin seuraavan kerran saattoi saada syödäkseen. Heidän aikanaan ei ollut myöskään pakastimia, jääkaappeja, ei "tuppervaara" -astioita, joihin olisi ollut mahdollista säilöä ruuan tähteitä, vaan tuolloin syömätön ruoka meni hukkaan.

Hyvin suurella todennäköisyydellä näiden asenteiden yleisyys onkin ollut seurauksena ja vaikuttajana virheellisiin syömistottumuksiin, jotka puolestaan ovat johtaneet ylipainoisuuteen.

Nykyihminen toki lihoo myös mukavuuden haluisuuttaan, kun kattauksia pois korjaava perheenäiti ei viitsi nähdä vaivaa parin kattilaan jääneen lihapullan vuoksi, vaan napsii ne suuhunsa, vaikka on jo syönyt itsensä kylläiseksi. Samoin tapahtuu tarjolle asetettujen leikkeleiden, makkaroiden ja juustosiivujen kanssa, ja lasten ruuan tähteetkin löytävät paikkansa äidin vatsasta.

Mukavuuden haluisuuteen ja laiskuuteen liittyy myös se, että säännöllisistä ruokailuajoista on luovuttu ja kukin perheenjäsen syö kun on nälkä ja sitä mitä kaapista löytyy!

Muistan itse lapsuudestani sen, miten syömään pyydettäessä, pyyntö toistettiin ainoastaan pari kertaa, ja ellet tullut niiden jälkeen syömään, et saanut enää mitään ennen kuin seuraavalla ruokailukerralla. Tämä läksy opetti kyllä olemaan ajallaan ruokapöydässä, kun mahdollisuutta käydä ruokakaapilla ruokailuiden välissä ei ollut ja kun sellaiseen vaihtoehtoon ei annettu mahdollisuutta. Mutta kun ruokailu oli tapahtunut ajallaan, oli helppoa laskea se vapaa-aika jonka saattoi käyttää eri tehtävien tekemiseen, tarvitsematta huolehtia nälästä tai syömisestä…

Nykyihminen syö mennen tullen ja varmuuden vuoksikin, ettei vaan joutuisi kokemaan ilkeää nälän tunnetta. Lähtiessään kaupungille asioille hän syö ennen sitä, kun ei tiedä kuinka kauan siellä menee… Tultuaan kotiin on taas syötävä, koska kotiaskareiden tekeminen vie ajan, ja ei tiedä missä välissä taas enää ehtii jotain syödä.

Ihmiset syövät nautiskellakseen, itseään palkitakseen, rankaistakseen, uteliaisuuttaan jne. Syödään myös nopeasti hotkien, velvollisuuden tunnosta muita kohtaan tai korostaaksemme omaa "tärkeyttämme" tai "korvaamattomuuttamme".

Yksi myös merkittävä ongelma ruokailutottumusten kieroutumisessa on mainonta joka yllyttää ja samalla saa kuluttajan unohtamaan syömisen todellisen merkityksen. Tarjolla on "megajättiaterioita", "kaksi yhden hinnalla", "Nopeasti!", "Lisukkeena sitäsuntätä ja jopa leluja!" Olet melkeinpä pakotettu ottamaan ateriasi kylkiäiseksi lisätyt rasvaiset ranskalaiset tai sokerijuomat, koska sama ateria ilman näitä lisukkeita maksaisi jopa mahdollisesti hieman enemmän! Ateriat koot ovat tätä myötä kasvaneet aiempaan verrattuna hyvin paljon ja syömme helposti nelinkertaisen määrän vain parin kymmenen vuoden takaiseen keskiarvoon nähden. Emmekä ole kaikki edes metsätöissä, vaan olemme suurimmaksi osaksi vain "istumatyöläisiä".

Moni, ainakaan nuoremman sukupolven edustajista, eivät näiden "huipputarjousten" sokaisemana huomaa tai edes tiedä, että samalla hinnalla voisi saada läheisestä lounasravintolasta ihan "oikeaakin" ruokaa, salaattipöytineen ja oikeastaan usein jopa nopeammin kuin "hampurilaisbaarien" pitkissä jonoissa lounastaukoaan kuluttaessaan. Näillä pienillä lounasravintoloilla ei vain ole mahdollisuuksia mainostaa tarjottaviaan TV:ssä, kuten suuriin monikansallisiin ketjuihin kuuluvilla pikaruokaloilla.

Kehon aineenvaihdunnalliset toiminnot häiriintyvät tällaisesta alituisesta ja epäsäännöllisestä syömisestä. Ruuansulatus joutuu koville, kun ruuan sulatus järjestelmässä on joka vaiheessa ja alituisesti menossa jonkinlainen palamisprosessi jatkuvan syömisen seurauksena.

Joillakin ulostaminen tapahtuu keskimäärin vain kerran viikossa. Seuraavaksi sitten siirrytään syömään ulostusta helpottavia aineita/lääkkeitä, joiden seurauksena elimistön omatoiminen aineenvaihdunta entisestään lamaantuu. Tämä ilmenee näitä valmisteita pitkään käyttäneillä siten, että ulostaminen ei tahdo toteutua enää ollenkaan ilman näitä apukeinoja.

lastentautiopin professori, arkkiatri ja suomalaisen neuvolajärjestelmän isä, Arvo Ylppö kertoi 100-vuotispäivänsä kunniaksi tehdyssä haastattelussa, että ihminen voi syödä ja juoda hyvällä omalla tunnolla kaikkea, kunhan se tekee sen kohtuudella, haastattelija näet otaksui, että Ylppö olisi kasvissyöjä ja mahdollisesti täysin absolutisti alkoholin suhteen.

Se on myös hyvä ohje kiteytettynä laihduttajalle. Kohtuullisuuden rajat ovat tärkeitä myös aineenvaihdunnan toimivuuden kannalta sekä säännöllisin väliajoin tapahtuvat ruokailut, että myös kontrasti kylläisyyden ja nälän tunteen välille alkaa muodostua.

Lihominen on kiinni myös asenteista syömistä kohtaan. Jokaisella ylipainoisella on hoikkia ystäviä jotka syövät kääretorttuakin lihomatta. Hän ei vaan harrasta sitä säännöllisesti joka ikisenä päivänä.

Kenelle hypnoosilaihdutusta?

Työssäni olen voinut ilokseni todeta, että hypnoosia hyväksi käyttäen, olen pystynyt auttamaan monia ylipainoisia laihtumaan ja saamaan ennen kaikkea niitä toivottuja - pysyviä tuloksia.

Hypnoosin avulla henkilö voi omaksua paremmin;

- uusia asenteita ja tapoja sekä irtautua kielteisistä asenteista ja tavoista, mieliteoista ym. (Kts. asiaa koskeva artikkeli "Hypnoosi sopii moneen")

- Hypnoosilla voidaan vahvistaa motivaatiota laihtumiseen, opettaa hyväksymään ajoittain koettava nälän tunnekin asiaan kuuluvana.

- Koko suhtautumistapa syömiseen muuttuu ylipainoisen aiempaan "normaaleihin" ruokailutottumuksiin nähden terveemmäksi siten, että näistä uusista terveemmistä ruokailutottumuksista muodostuu jatkossa hänelle "normaali" vakituinen käytäntö. Siksi täten tapahtuva asennemuutos on pysyvä. Henkilölle ei siis muodostu enää tarvetta palata entiseen, koska muuttunut tilanne korvaa entisen.

Onko kyseessä dieetti vai laihdutuskuuri?

Dieetti tai laihdutuskuuri edustavat väliaikaista tilaa, johon ei alun alkaenkaan asennoiduta siten, että se jatkuisi loputtomasti. Dieetin ja laihdutuskuurin toteuttaminen pitää poikkeuksetta sisällään aina luopumista jostakin, rajoituksia, esteitä, kieltoja, joita puolestaan on vaikeaa noudattaa, kun se vanha hyväksi koettu nautiskelu ruuan kanssa muistuttaa alituisesti ajatuksissa.

Niinpä kysyttäessä vaikkapa viikon dieetille alkaneelta laihduttajalta, mitä hänen mielessään liikkuu on vastaus poikkeuksetta - että hän ajattelee jo nyt sitä, mitä hän sitten syö sinä päivänä kun dieetti on ohi, hemmotellakseen itseään tämän kärsimyksen jälkeen.

Hypnoosilla laihdutettaessa puhutaan mieluummin ruokailutottumusten korjaamisesta. Kyse ei siis ole dieetistä tai laihdutuskuurista, vaan pysyvästä asennemuutoksesta ruokaan ja syömiseen nähden.

Irti tupakasta

Miete: Kun pyristelet kiusausta vastaan, olet jo häviämässä sille…

Valtaosa tupakoivista on aloittanut tupakointinsa varhaisessa nuoruudessa, murrosiässä, kun omien rajojen vaaliminen alkaa. Tuolloin tupakoinnin aloittamiselle tuntui olevan paljon "hyviä" perusteita. Saattoi kokea olevansa hyväksytympi tupakoivien kavereidensa seurassa ja sulautumalla samankaltaisuudellaan joukkoon. Tupakointi tuntui olevan "pääsylippu" sosiaalisiin tilanteisiin missä muut kaverit tupakoivat. Tupakointi tuntui antavan lisää "katu-uskottavuutta" muiden silmissä. Ei myöskään haluttu nolosti tunnustaa olevansa kokematon tupakoinnin suhteen. Haluttiin korostaa aikuisuutta, näyttää vanhemmalta ja kokeneemmalta kuin olikaan ja sitä, että päätti itse asioistaan. Tupakoinnilla tuntui luontevalta osoittaa hyväksyntää toisille, tarjoamalla tupakkaa. Mahdollisesti myös halu samaistua johonkin ihailemaansa kaveriin, joka myös poltti…

Aikuistuttuaan, nämä alunperin hyvältä vaikuttaneet syyt unohtuvat ja menettävät merkityksensä, kun polttaminen tapahtuu tavan mukaisena automaationa. Jos pyydän esimerkiksi n. 40-vuotiasta asiakastani arvioimaan näitä alkuperäisiä syitä tupakoinnilleen ja nimeämään miltä osin ne nyt vieroitukseen tullessaan olisivat vielä tarpeellisia, asiakas poikkeuksetta tunnustaa hämillisenä, että hänen ei tarvitse todellakaan näyttää nykyistä vanhemmalta ja kokeneemmalta kuin on tai että hänen ystäväpiirinsä tupakointia vaatisi. Päin vastoin. Näin nuo alunperin hyviksi todetut perusteet ovatkin kääntyneet häntä vastaan.

Ensimmäisen tupakanvieroitus istunnon olen tehnyt vuonna 1983, ystävälleni, joka on edelleen tupakoimaton. Tuolta saakka olen mielenkiinnolla tutkinut tupakointiin liittyviä perusteita. Tutkimukseni perustuvat omakohtaisiin kokemuksiini ajalta, jolloin vielä itsekin joskus poltin sekä tupakanvierotus asiakkaiden kanssa käytyihin keskusteluihin vuosien varrella.

Erityisen mielenkiintoiselta mielestäni aikoinaan vaikutti havainto, että vieroituksessa luonani käyneet asiakkaat eivät jälkeenpäin poteneet niitä vieroitusoireita, joista yleisesti puhutaan ja joita on lueteltu mm. TV:n nikotiinipurukumimainoksissa, eivätkä minkään muunkaan kaltaisista, kielteisiksi luokiteltavista oireista.

Hämmästyneimpiä asiasta ovat tietysti olleet ja ovat edelleenkin asiakkaani, jotka aiempien tupakkalakko kokemustensa perusteella olivat tottuneet juuri tuollaisiin "mainostettuihin" oireisiin.

Muutama sananen aiheesta "nikotiiniriippuvuus"

Tunnustan, että joskus vuosia sitten pidin paljon puhuttua nikotiiniriippuvuutta itsestään selviönä. Tämä teoreema piti kuitenkin sisällään niin paljon selittämättömiä aukkoja, että jouduin vähitellen kyseenalaistamaan asian ja pohtimaan näitä riippuvuutta aiheuttavia syitä ihan alusta asti uudelleen.

Häkä on kuitenkin se nimenomainen aine joka aiheuttaa hieman huimaavan ja lämmittävän tunteen tupakoitsijalle. Tunteen, jonka varsinkin pitkään polttamatta ollut tupakoija voi kokea vetäessään savukkeestaan pitkästä aikaa henkosiaan. Tämä tunne koetaan rauhoittavana, turruttavana tunteena. Siihen tunteeseen voisi joidenkin olettaa kiintyvän, jopa riippuvaisuuteen asti. Mitä tunteita nikotiini sitten herättää polttajassaan, sitä en valitettavasti tiedä kertoa.

Jos nikotiiniriippuvaisuuteen uskova, kertoo olevansa niin nikotiiniriippuvainen, että kokee saavansa vieroitusoireita ellei saa tupakoida kahvitauolla, ruokatauolla, autoa ajaessaan tai muussa sellaisessa tilanteessa, jossa on päivittäin kokenut tarvitsevansa polttaa. Miten on mahdollista, että kuitenkaan nämä oireet eivät ilmene yöaikaan, jolloin hän saattaa olla 8-9 tuntia yhtäjaksoisesti nikotiinitta?

Asiahan on niin, että puhuttaessa kemiallisen aineen riippuvuudesta, henkilön elimistö tottuu kyseisen aineen synnyttämään olotilaan. Kun aineen määrä vähenee tai ylittyy "totutusta", syntyy oireita. Toleranssi voi olla hyvinkin pieni. Kemiallisen aineen väheneminen tapahtuu aikaan sidonnaisesti. Eli aine häviää elimistöstä, liukenemalla tullen virtsan tai hikoilun mukana ulos. Useinkaan tähän puolittumisaikaan ei ole mahdollisuutta itse vaikuttaa, vaan asia on viime kädessä katsottava kellosta! Esimerkkinä alkoholi, jonka suhteen on tarjolla selkeitä laskelmia miten kauan minkäkin painoisen henkilön on aikaa odotettava, että määrätty määrä alkoholia palaa/poistuu verestä.

Nikotiinikin kemiallisena aineena siis poistuu elimistössä määrätyssä tahdissa ja ajassa. Näin ollen henkilön joka väittää tarvitsevansa nikotiinia määrätyn määrän päivässä, välttääkseen vierotusoireet, pitäisi saada vieroitusoireita myös yöllä nikotiinitason laskiessa alle oman "normaalin".

Eräs nikotiiniriippuvuuteen uskova asiakkaani kertoi polttaneensa 32 vuotta, n. 20 savuketta päivässä. Hän aloitti lakon. Tuskallisiksi kuvailemiensa ja "nikotiinivieroitusoireiksi" olettamiensa oireiden piinattua häntä viisi vuorokautta. "Hermojen" menetyksen pelossa hän sortui polttamaan, todetakseen, että jo ensimmäinen imaisu savukkeesta poisti kaikki oireet salaman nopeasti. Siis ne oireet, jotka olivat syntyneet usean päivän tupakoimattomuuden jättämästä "nikotiinivajauksesta", korjaantuivat heti hänen poltettuaan n. puoli senttiä yhdestä savukkeesta.(?) Tässähän ei ole mitään logiikkaa. Hänenhän pitäisi polttaa useampi savuke peräkkäin ja yhteen menoon, saadakseen tuon olettamansa "nikotiinitasapainon" kohdalleen.

Vähän vastaavanlainen tapaus, joka oli samalla humoristinenkin. Asiakas kertoi vuosia polteltuaan olleensa elämänsä ensimäistä kertaa tupakkalakossa muutaman päivän. Kun tupakatta olo oli alkanut käydä sietämättömäksi hän pyysi ystävältään tupakan, sanoen, että ei enää kestä hetkeäkään muuten. Ystävä tarjosi savukkeen. Tämä asiakkaani sanoi laittaneensa savukkeen suuhunsa ja sytyttäessään sitä vapisevin käsin, sulkenut silmänsä voidakseen oikein autuaallisesti antautua nauttimaan kohta vetämistään savuista. Imaisi savukkeestaan kunnon henkoset ja koki miten ihana olo valtasi hänet. Vapinat, tutinat ja muut hermostuneisuuden merkit laukesivat kerta heitolla. Muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän kertoi ystävälleen siinä kokemustaan; " Et tiedä kuinka hyvältä tuntuu!" Ystävä katseli toimitusta sivusta ja totesi, että kaverin savuke ei ollut ollenkaan syttynyt. Vain pieni mustunut kituva reunama oli todisteena siitä, miten tuli oli koskettanut savuketta sytytyksen yhteydessä. Mainitessaan asiasta tälle tupakastaan juuri nauttineelle ystävälleen, tuli hänelle aluksi kiire sytyttää savuketta uudelleen….mutta lopulta nauru maittoi molemmille, havaiten, että tupakka ei tarvitse näemmä olla edes sytytetty eikä savukaan ole pakollinen, kun jo voi todeta rauhoittavat vaikutukset…..Että sellainen tapaus.

Antakaa siis anteeksi, mutta minusta tämä "nikotiiniriippuvuus" tuntuu käyttäytyvän erittäin epäloogisesti.

Nikotiiniriippuvuudesta on kuitenkin puhuttu itsestään selvyytenä jo kauan. On hämmästeltävä, miten monet virallisetkin tahot ja järjestöt pitävät edelleen nikotiiniriippuvuutta selviönä, eivätkä ole kyseenalaistaneet asiaa, vaan ottavat tämän uskomuksen käyttöönsä ja liittäen eri yhteyksiin kumoamattomana "varmana tutkittuna tietona". Kaikkein karkeinta liioittelua nikotiini asioista puhuttaessa edustavat väittämät, että nikotiiniriippuvuus olisi sairaus tai jopa heroiiniriippuvuuteen verrattava ilmiö.

Jos nikotiinilla on jotain vaikutuksia, vaikutus näyttää olevan käytännössä niin mitätön ja huomaamaton, että sitä on tarpeetonta huomioida mitenkään ainakaan tupakoinnin lopettamisen yhteydessä.

Entä ne riippuvuuden todelliset syyt?

Kyse on rituaali- eli TAPARIIPPUVUUDESTA, Tapariippuvuutta tutkittaessa on selkeästi toteen näytetty, miten ihminen tulee tavoistaan riippuvaiseksi jopa kolmessa viikossa. Edellyttäen, että hän ahkerasti toistaa tuota tapaansa päivittäin mahdollisimman samalla tavalla ja samoissa tilanteissa.

Tupakoija tottuu nopeasti tupakoimaan samoissa tilanteissa päivittäin. Aamulla heti herättyään, kahvin jälkeen, ruuan jälkeen, eri tehtävien välissä, autoon mennessään tai autoa ajaessaan, tupakoivien kavereiden seurassa muiden tupakoidessa, tauoilla, iltaisin TV:n äärestä mainostauoilla, ohjelmien välissä, ennen nukkumaan menoa jne.

Tupakoija ehdollistaa nämä asiat ajan kuluessa itselleen niin uskottavasti, että ei esimerkiksi koe voivansa mennä kahville, ellei hänellä ole tupakat mukana. Hän ei tunne osaavansa olla muiden tupakoivien seurassa, ellei itsekin polta. Hän "ei saa autoa käynnistettyä" jos hän on unohtanut tupakat matkastaan. Hän ei koe voivansa ratkaista ongelmia, ellei saa tupakoida. Hän ei tunne osaavansa ryhtyä seuraavaan tehtävään, ellei välissä ole saanut tupakoida jne.

Näin voi vain arvailla miten tehokkaasti tupakoinnista voi tulla riippuvaiseksi, koska tupakointia toistetaan jopa useita kertoja päivässä, samoissa tilanteissa ja samalla tavalla.

Mistä vieroitusoireita, ellei nikotiinin puutteesta?

Otetaanpa vertailukohteeksi tavallinen tupakoimaton henkilö. Hän kykenee tietysti olemaan ilman vaikeuksia tupakoimatta. Mutta, on huomattava, että hänellä on mahdollisuus myös tupakoida, vaikka hän ei tuota mahdollisuuttaan koskaan käytäkään. Hänellä on siis tupakoinnin suhteen valittavana KAKSI vaihtoehtoa… olla tupakoimatta ja myös mahdollisuus tupakoida.

Sen sijaan tupakoitsija on kokenut menettäneensä mahdollisuuden olla tupakoimatta. Hänellä on täten vain YKSI vaihtoehto tupakointiin nähden, eli hän joutuu tupakoimaan, polttamaan savukkeen toisensa jälkeen…

Kun tupakoitsija tekee tupakkalakon "perinteiseen" tapaan, hän kieltää itseltään tupakoinnin, jostain päättämästään ajankohdasta alkaen, hän kieltää tällöin itseltään siis AINOAN omassa vallassaan olevan vaihtoehdon tupakointiinsa nähden.

Kaikki yleisimmät yritykset tupakoinnin lopettamiseksi sisältävät yhden yhteisen tekijän, josta ongelmat vasta alkavat. Tämä yhteinen tekijä on KIELTO suhteessa tupakointiin, jostain tietystä hetkestä alkaen.

Olipa kyse uudenvuoden lupauksesta, vedonlyönnin pohjalta kaveriporukassa lopettamisesta, "irti tupakasta" ryhmässä tupakoinnin lopettamisesta tai arkisesti vain itsekseen tupakoinnin lopettaminen. Jokaisessa näissä vaihtoehdoissa tullaan siihen kohtaan, josta alkaen tupakoitsijan on päätettävä se hetki mistä alkaen hän ei enään saa polttaa. Ja tästä kiellosta ongelmat juuri alkavat!

On täysin ymmärrettävää, että mahdollisuuksia vailla oleva henkilö kokee olonsa uhatuksi, nurkkaan ajetuksi ja ahdistavaksi. Väistämättä tulee mieleen eläin, joka aukottomasta häkistä epätoivoisesti etsii tietä ulos, kulkien neuroottisesti nurkasta nurkkaan yhä uudelleen ja uudelleen.

Jokainen meistä on varmaan tavannut tällaisia tupakka lakkolaisia. He ovat hermostuneita, eivät kykene olemaan paikoillaan, kärsivät keskittymiskyvyttömyydestä ja valittelevat, että mistään ei tule mitään kun tupakka (tuo ainoa vaihtoehto nolla-asemassa) on alituisesti mielessä.

On huomattava, että nuo oireet ovat täysin samanlaisia kuin minkä tahansa asian suhteen, jossa henkilö on joutunut pakotettuna luopumaan jostain tai jäänyt vaille vaihtoehtoja/mahdollisuuksia. Kuin pikkulapsi, jolta riistetään hänelle jo kertaalleen annettu tikkari…

Vaihtaisinko riippuvuudesta toiseen?

Tupakoitsija saattaa siirtää riippuvuutensa toiseen kohteeseen. Hyvittää "menetystään" vaikkapa syömisellä. Hänhän kokee menettäneensä jotain "nautinnollista".

Viralliset tahot kutsuvat tupakkaa jostain syystä nautintoaineeksi. Miksi ihmeessä? Tupakoitsijan esittäessä miten tupakointinsa väsyttää, hävettää, kunto on pohjalukemissa, vaatteet haisee ja tupakan aiheuttama riippuvuus kiukuttaa. Herää kysymys, mihin se nautinto tässä kaikessa liittyy?

Moni tupakoitsija on siirtänyt riippuvuutensa nikotiinia sisältäviin valmisteisiin, näihin, joita kaupitellaan nimenomaan nikotiinia korvaavina tuotteina. Niinpä näistä tuotteista nikotiinipurukumi on se tuote, johon riippuvuutensa siirtäneitä asiakkaita käy vieroituksessa puolestaan päästäkseen irti nikotiinipurukumi riippuvuudestaan. Joidenkin tietojen mukaan nikotiinipurukumilla tupakoinnistaan eroon pyrkivistä, jopa 15% - 35% on tullut riippuvaiseksi nikotiinipurukumista. Tällaisesta uskomusriippuvuudesta hyötyy siis vain nikotiinikorvaus- tuotteiden valmistajat ja myyjätahot. Ko. tuotteiden käyttäjän näkökulmasta katsoen, riippuvuus niillä on korvattu vain pahimmassa tapauksessa, toisella riippuvuudella.

2012 alussa mm. Ilkka-lehdestä ollut uutinen:

Tutkimus kyseenalaistaa nikotiinihoidon hyödyn

10.01.2012 STT-AFP
Washington Uuden amerikkalaistutkimuksen mukaan Harvardin yliopistolla, kansanterveyslaitoksen teettämään tutkimukseen osallistui lähes 800 aikuista, jotka olivat äskettäin lopettaneet tupakoinnin.
Tutkimuksessa havaittiin, että aikaa myöten nikotiinikorvaushoitoa saaneista yhtä suuri osa aloitti tupakoinnin uudelleen kuin ilman nikotiinihoitoa olleet.
- Tutkimus osoittaa, että kun ihmisiä yritetään auttaa lopettamaan tupakointi pitkällä aikavälillä, nikotiinikorvaushoito ei ole yhtään tehokkaampaa kuin se, että he tekevät sen ilman tätä korvaushoitoa, sanoi tutkimuksen johtaja Hillel Alpert.

(Oma kommenttini) Tämä tarkoittaa siis sitä, että nikotiinikorvaustuotteen sisältämällä nikotiinilla ei ole mitään merkitystä riippuvuuden kanssa, vaan ko. tuotteet toimivat siis plasebona, eli uskomushoitovälineinä.

Entä lähteekö tupakka pillereillä?

Saan nykyään huolestuttavan paljon palautteita vierotukseen tulleilta asiakkailtani, näistä vieroitustarkoitukseen tarkoitettujen pillereiden haittavaikutuksista, joita lääkäri on heille heille kirjoittanut.
Itsemurha-ajatuksia, mielialan heilahteluita, masentuneisuutta, itkuisuutta, psykoottisuutta, paniikkioireita, ahdistuneisuutta, painajaisia, unettomuutta… Osa on joutunut useita viikkoja kestäville sairaslomille ko. lääkkeen aiheuttamien mielialaoireidensa vuoksi ja jotkut jopa psykiatriselle osastolle tarkkailuun muutamaksi päiväksi.
Näin silti vaikka kyseessä on ollut perusterveet ihmiset, joilla ei välttämättä koskaan ole ollut mielialalääkkeitä käytössä, eivätkä ole kärsineet aiemmin minkäänlaisista mielenterveysongelmista.

Muutamat "onnekkaat", jotka ovat kyenneet pillereitään käyttelemään määrätyt kolme kuukautta, ongelmitta, eivät ole myöskään kokeneet pillereistä syntyneen toivottua vaikutusta tupakoinnin lopettamisen suhteen.
Pillerit on todettu täysin vaikutuksettomiksi tai saatettu vähentää tupakointia aiempaan verrattuna. Parhaimmillaan on saatettu kyetä olemaan polttamatta pillerikuurin ajan mutta kuurin loputtua tupakoinnin tarve palannut ennalleen.

Klassinen tupakkalakkolainen

Tupakkalakon pyörteissä, hermojensa menetyksen pelossa, moni pyrkii epätoivon vimmalla keksimään jonkin tekosyyn, jonka turvin hän voisi luistaa vastuusta, rikkoa lupauksensa, ja saada "synnin päästö" tai jokin itsestä riippumattomalta näyttävä syy siihen, joka aiheutti tuon tupakkalakon murtumisen. Näitä syitä saattavat olla mm. aviopuolison nalkuttaminen tai jonkun muun henkilön epäoikeuden mukaiseksi luokiteltava käyttäytyminen, jolloin tupakkalakon kumoutumista voi "oikeutetusti" käyttää jopa lyömä-aseena riitakumppaniaan kohtaan ja syyllistää hänet lakon keskeyttämisen aiheuttajaksi. Sopiva syy voi olla myös autonrenkaan puhkeaminen kesken kiireisen matkan, sateeseen joutuminen ilman sateenvarjoa, stressi, jonkin tärkeän asian unohtaminen, yms. vain muutamia kuulemiani syitä lainatakseni.

Yleensä kynnys tupakkalakon lopettamiseen mataloituu lakon vanhetessa, päivä päivältä, jolloin loppusyy voi olla jo hyvinkin läpinäkyvästi keksitty tekosyy.

Tupakoitsija kokee lopettamis- tai lakkoyrityksensä aina eräänlaisena itsekurin kapasiteetin mittarina. Lakon alettua, yleensä alkaa myös kilpailu ja henkinen taistelu sekä usein myös pelko epäonnistumisesta, toiseksi jäämisestä tupakalle. Siksi jotkut pyrkivätkin motivoimaan itseään, lyömällä vetoa kavereiden kanssa, mutta silloin tuo paine epäonnistumisesta yhä kasvaa, vaikka ilman vetoakin on kyllin noloa tuntea joutuneensa tunnustamaan itselleen oma heikkoutensa tupakanhimon edessä.

Vetoa lyöneellä on lisäksi pelko nöyryytyksestä vedonlyöntikavereiden silmissä, ja juuri se usein aiheuttaakin sen, että stressi kasvaa ja lankeaminen saattaa tapahtua jopa nopeammin. Näin näyttää usein käyvän myös perinteisissä "irti tupakasta ryhmissä", jossa ajatuksena olisi ikään kuin kannustaa toinen toisiaan olemaan tupakatta jatkossa. Osallistuja voi kokea paineita onnistua "pakosti" peläten joutuvansa muiden mahdollisesti onnistuvien ryhmäläisten silmissä nolosti ulkopuolisen asemaan.

Kun tilanne lakon jossain vaiheessa ajautuu em. syistä tupakoimiseen, mitä tapahtuu?

Ensimäistä lakon jälkeistä savuketta sytytellessään, jo ensimmäinen imaisu tuntuu salamana poistavan kaikki nuo lakon aikana koetut ja nikotiinin vieroitusoireiksi luokittelemansa oireet… Tapahtuiko ihme? Tuliko apu sittenkin nikotiinista? Tuliko jostain muusta tupakan sisältämästä "rauhoittavasta aineesta"?

Yhdestä imaisusta ei kuitenkaan voida ajatella saatavan sellaista määrää "rauhoittavaa nikotiinia", jonka lakon aikana muodostunut vajaus vaatisi. Tupakan tiedetään sisältävän yli 4000 eri aineosaa, mutta yhtään niistä ei ole luokiteltu vaikutukseltaan rauhoittavaksi. Nikotiini itsessään ei myöskään ole rauhoittava aine.

Näyttää todennäköisemmältä, että nämä nikotiinivieroitusoireiksi oletetut oireet ovatkin ensisijaisesti psyykkistä alkuperää jolloin tuo ensimmäinen lakon jälkeinen henkonen symboloi tupakkalakkolaiselle vain murtautumista jälleen vapauteen ehdottomuudesta. Emme saa myöskään unohtaa plasebo vaikutusta, joka voi kohdistua juuri tuohon uhrinsa olettamaan nikotiinin tarpeeseen ja uskomukseen tupakan rauhoittavista kemiallisista aineista…

Tuon ensimmäisen henkosen myötä lakonyrittäjä myös saa takaisin edes yhden vaihtoehdon elämäänsä ja se puolestaan mahdollistaa jälleen siedettävän olemisensa… (Kuin lapsi, joka saa parkumisen seurauksena riistetyn tikkarinsa takaisin). Samoin helpotusta tuo tuon henkisen kilpailun aiheuttaman jännityksen päättyminen ottelussa tupakan kanssa. "Mitäs tässä tuttua miestä kiusaamaan!" - kuulee usein tällaisen piinan päätteeksi todettavan.

Miten lopettaminen tapahtuu?

Ok. Lähtiessämme kuitenkin pohtimaan miten tupakoinnin lopettamiseen olisi suhtauduttava, ettei kävisi "vanhanaikaisesti". Otan vertailukohdaksi tupakoimattoman henkilön, jolle tupakoimattomuus ja tupakointi ovat siis mahdollisia. Eli hän omaa kaksi vaihtoehtoa tupakointiin nähden.

Samanlaisessa asemassahan toki tupakoitsijakin alunperin on ollut, ennen tapariippuvaiseksi tuloaan… Kuten useimmiten erilaisten ongelmien korjailussa on pyrkimys palauttaa korjattava asia ennalleen, sellaiseksi kuin hän oli ennen vian muodostumista. Näin vieroitustapahtumassa keskitytäänkin ensisijaisesti luomaan ja palauttamaan takaisin asiakkaalle tuo aikoinaan menettämänsä kyky olla polttamatta. Sen sijaan, että yritettäisiin tehdä tupakointia mahdottomaksi, riistämällä häneltä tuo ainoa vaihtoehtonsa tupakointiin nähden.

Tällöin tupakoitsija ei tunne luopuvansa mistään, menettäneensä mitään, vaan saaneensa jotain lisää. Näin vaihtoehtojen lisääntymisen seurauksena, tämä tupakoinnin lopettanut henkilö kokee olonsa jopa entistä rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi, eikä myöskään koe tarvetta saada korvata mitään, eihän hän ole mitään menettänytkään.

Hänellä ei ole myöskään tupakan kanssa henkistä kilpailutilannetta, joka aiheuttaisi jännitteitä.

Tavatessaan jatkossa tupakoivia ihmisiä tai joutuessaan tupakansavuiseen ympäristöön, hän ei koe näitä tilanteita uhkina itselleen, vaan voi kokea jopa sisäistä ylpeyttä ja mielihyvää vertaillessaan nyt asemaansa kahden vaihtoehdon omaavana henkilönä noihin yhden vaihtoehdon omaaviin tupakoitsijoihin. Samalla kohoaa itsetunto, sillä monet asiakkaista ovat esittäneet lopettamisensa motiiviksi senkin, että he tuntevat olevansa toisen luokan kansalaisia, kun polttavat.

Motiivit

Lopettaminen on kiinni tietysti ensisijaisesti asiakkaasta itsestään.

Tupakoinnin lopettamiseen oikealla tavalla motivoitunut henkilö ei enää tunne halua tupakoida, vaan kokee, että ainoastaan tämän rituaalin toistamiseen liittyvä pakottavalta tuntuva tarve ohjaa hänet tupakoimaan.

Sen sijaan tupakoinnin lopettamiseen vielä motiiveissaan kypsymätön henkilö puolestaan saattaa tunnustaa haluavansa edelleen tupakoida, pyrkien pelkästään pakottamalla kieltämään itseltään tämän haluamansa tupakoinnin, järkisyihin vedoten.

Tupakoinnin lopettaminen vaatii siis kypsyttelyä, pohdiskelua ja lopulta kykyä oivaltaa halun ja tarpeen erot ja merkitykset suhteessa tähän tupakointinsa lopettamiseen.

Tupakointinsa lopettamista aikovan on aluksi tärkeää selvittää ne syyt, joiden vuoksi tupakoi. Siis kaikki tupakoinnin hyvät puolet. Yleensä näitä ovat: rauhoittavuus, tekosyy pitää hyvällä omalla tunnolla taukoa työssä, palkitsevuus jonkin tehtävän päätteeksi, keskittymiskyvyn parantaminen ym.

Sitten on selvitettävä tupakointinsa lopettamiseen tähtäävät motiivit:

- Ensisijaiset syyt, jotka liittyvät suoraan omaan itseensä, ovat onnistumisen kannalta tärkeimpiä ja melkeinpä edellytys. Näitä ovat mm. heikentynyt kunto, terveys yleensä, tupakoitsijaksi leimautumisen aiheuttamat itsetunto-ongelmat, haju haitat omassa itsessä, vaivan näkö tupakoinnin vuoksi, raha… ym.

- Toissijaiset syyt sen sijaan ovat onnistumisen kannalta puolestaan huonompia. Sellaisia voivat olla esimerkiksi aviopuolison painostus; kun lapset eivät pidä siitä; kun työmaalla muutkaan eivät polta; kun kaverikin lopetti; raskaus; imetysaika; kun lapset ovat pieniä tms.

Tupakoinnin lopettaminen näiden toissijaisten syiden vuoksi on perusteltua, mutta jos tupakoitsija ei itse tee lopettamispäätöstä, niin motiivit sinänsä eivät ole kattavia.

Tällaisiin syihin näet liittyy tilanteita, joissa motiivi lakkaa vaikuttamasta ja tuolloin kokee lopettaja voivansa jälleen polttaa. Polttaa voi siis kun puoliso tai lapset eivät ole paikalla; polttaa voi työajan ulkopuolella tupakoivien ystävien seurassa; polttaa voi raskauden ja imetysajan loputtua; polttaa voi lapsien kasvettua jne.

Usein tällaisten toissijaisten syiden perusteella vieroitukseen pyrkivien kanssa käytävissä keskusteluissa voidaan vieroitusasiakas johdattaa pohtimaan lopettamista ensisijaisesti itsensä vuoksi ja tässä usein miten onnistutaankin. Mutta on asiakkaita, jotka tunnustavat heti kättelyssä, että jos asia olisi vain hänestä itsestään kiinni, niin hän ei lopettaisi tupakointiaan milloinkaan. Tällöin katson vieroituksen alkamisen turhaksi ja päätämme asian siihen.

Kun motiivit on selvitetty, ja kun ne ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi, haastattelu jatkuu. Näitä tietoja hyväksi käyttäen vieroitus on helpompi suorittaa esim. hypnoosin tai NLP:n keinoja hyväksi käyttäen. Niillä tuetaan asiakkaan omaa tavoitetta kyetä olemaan helposti tupakatta elämässään.

Hypnoosin avulla ei kuitenkaan ole syytä pyrkiä tekemään mitään "keinotekoisia lukkoja" tai esteitä rajoittamaan tupakointia. Näin siitäkin huolimatta, että osa asiakkaista "vaatii" tehtäväksi tupakoinnin esimerkiksi niin oksettavaksi, että voisivat pahoin heti jos edes yrittäisivät polttaa savukkeen… Ei. Tämän kaltaisten suggestioiden teho on kuitenkin lyhytaikainen ja arveluttava. Samoin tuomittavia ovat maailmalta tietooni saatetut vieroitustavat, joissa esim. on invalidisoitu hypnoosia väärin käyttäen tupakoitsijan käsi, jäykistämällä se toimintakyvyttömäksi, kun hän pyrki laittamaan tupakan huulilleen… tai ranteissa tutuvat raskaat kahleet, jotka lukitsevat kädet paikoilleen, kun vain ajatteleekin tupakointia…

Olen voinut todeta, että näin alkeelliset menetelmät aiheuttavat elämän joissain vaiheessa aina sijaisriippuvuuksia, ahdistuneisuutta tai muita psyykkisiä oireita. Olen myös joutunut korjaamaan tällaisten rajoituksien tuloksia… Hypnoosia on käytettävä ainoastaan vahvistamaan ja kannustamaan asiakkaan omia motiiveja ja päämääriään. Ei estämään, kieltämään tai pakottamaan häntä luopumaan mistään. Kysymys on aina asiakkaan omasta valinnasta ja lisävaihtoehdon saamisesta, jotka motivoitunut asiakas on itse valinnut.

Entä hypnoosi vierotusvälineenä?

Tupakoinnin lopettaminen hypnoosin avulla on osoittautunut verrannollisesti hyväksi ja tehokkaaksi menetelmäksi, uskallettakoon sanoa, että jopa tehokkaimmaksi ja ehdottomasti turvallisimmaksi välineeksi lopettaa tupakointi. Siitäkin huolimatta, että hypnoosista apua vieroitukseen hakevat asiakkaat ovat pääsääntöisesti niitä, jotka ovat kokeilleet jo "kaikki muut" keinot. Nikotiinikorvaustuotteet, vedonlyönnit, uudenvuodenlupaukset, ryhmässä lopetusyritykset, omalla tahdonlujuudella yritykset. Siis juuri heitä, jotka eivät todellakaan ole mitenkään muuten kyenneet tupakointiaan lopettamaan.

Hypnoosin avulla, ryhmissä pyöreästi runsaat 60% osallistujista ovat onnistuneet tupakoinnin lopettamisessa ja yksilötason istunnoissa jopa 90% .

On kuitenkin huomioitava, että hypnoosillakin tupakoinnista vieroitusta voidaan tarjota monella eri tavoin tehtynä ja tulokset voivat vaihdella tekijästä ja tekotavasta riippuen paljonkin. Siksi voinkin puhua tässä vain omasta puolestani ja niinpä em. luvut perustuvat omien asiakkaiden kohdalla tekemiini seurantoihin aikaväliltä 1983-2019.

Entä mistä johtuu, että tuo noin 10% vieroitusasiakkaista ei onnistu lopetuksessaan hypnoosin avulla? Lue aiheesta lisää "Tupakointinsa hypnoosin avulla lopettaneen 'ansat' "

Ohjeita tupakanvierotukseen tuloa harkitsevalle

Tupakoinnin lopetus on Sinun henkilökohtainen asiasi. Olet aikanaan tehnyt tupakoinnin aloituspäätöksen ilman ilmoitusvelvollisuutta kenellekään tai muiden mielipiteitä asiasta kuulematta. Sama pätee lopetuspäätöksen suhteen.

Älä siis uutisoi etukäteen tupakoinnin lopetusaikeistasi / -menetelmistäsi ystävillesi tai työkavereillesi. Mitä suurempi joukko aikeistasi tietää, sitä suurempaan paineeseen joudut, heidän halutessa uteliaana seurata mahdollista onnistumistasi tai epäonnistumistasi.

Älä käytä mitään nikotiinikorvaustuotteita, vieroitukseen tarkoitettuja pillereitä tai muitakaan vieroitusvälineitä. Ajan vieroitukseen varattuasi, polta vapaasti ja rajoituksetta ensimmäiselle vierotuskäynnillesi asti. Ei siis ennakkovähentämistä, lakkoja tms. Tervetuloa vaan!

TUPAKOINTINSA HYPNOOSIN AVULLA LOPETTANEEN "ANSAT"

Voin esittää ne "ansat", joihin nämä tupakointiin takaisin langenneet ovat pääsääntöisesti sortuneet, että itse voisit jo valmiiksi eliminoida ne omalta kohdaltasi.

Väärät motiivit:

Asiakkaan täytyy olla nimenomaan itsensä vuoksi lopettamassa tupakointiaan. Ajoittain ilmenee, että vieroitukseen tulija on tullut puolison tai jonkun muun tahon painostuksesta vierotukseen. Raskaus voi olla myös motiivina vierotukseen tulolle. Mutta, raskauden tai toisen henkilön vaatimana tupakointiaan lopettelevan motiivi lakkaa heti raskauden jälkeen tai tilanteissa, joissa tupakointinsa lopettamista vaatinut henkilö ei ole paikalla.
Toisinaan käy myös niin, että tällainen motivoitunut ja pitkään tupakointinsa lopettamista kypsytellyt asiakas tulee vieroitukseen, onnistuen siinä helposti - kuten pääsääntöisesti tapahtuu.

Tämän jälkeen, vieroituksessaan onnistuneen henkilön työkaveri tai muu tuttunsa saa kuulla tuoreeltaan tämän onnistujan kokemukset lopettamisensa helppoudesta ja päättääkin siltä istumalta soittaa ajan vieroitukseen myös itselleen.

Jos tässä tapauksessa vieroitusyritys epäonnistuu, se johtunee siitä erosta, että hän ei ollut alunperin motivoitunut tai kypsytellyt mielessään ajatuksia lopettamisen jälkeisestä elämästään ollenkaan. Hän ei ollut ns. "valmentautunut" mielessään niihin muutoksiin, joita tupakoimattomuus toisi tullessaan, kuten tämä hänen vieroituksessaan helposti onnistunut ystävänsä oli alun alkaen tehnyt. Oli siis lähdetty "soitellen sotaan" valmistautumatta, ajattelemattomasti ja ilman todellista motiivia.
 
Samoin väärin motiivein ovat liikkeellä henkilöt, jotka osallistuvat esimerkiksi yrityksen puolesta tilattuun ja kustannettuun vieroitustapahtumaan seuraavista syistä; "Kun firma kerran maksaa niin pitää ottaa kaikki mitä tarjotaan." tai "Ajattelin osallistua kun työkaverikin osallistui." tai "Tulin ihan vaan uteliaisuudesta kun tilaisuus kerran tarjoutui, saadakseni kokeilla millaista tämä paljon puhuttu hypnoosi oikein on."

Illuusio "hallitusta tupakoinnista":

Kun vieroituksessa helposti onnistunut asiakas tuntee nousseensa tuolta tupakan aiemmin häntä alistaneesta asemastaan hyvin vahvan tuntuisesti ns. tupakan valta-aseman yläpuolelle. Hän tuntee olevansa hyvin vakuuttunut siitä, että tupakka ei hallitse häntä eikä aiheuta enää hänessä riippuvuutta. Tällöin, jotkut sortuvat ansaan! Tässä näihin lankeamisiin johtaneita selityksiä:
”Nyt oltuani jo pidemmän aikaa polttamatta niin helposti, koin olevani niin varma kyvystäni hallita tupakointia, että uskoin voivani polttaa oikein vähän ja silloin tällöin, hallitusti. Luulin voivani olla taas sitten polttamatta heti kun niin haluan. En uskonut ajautuvani enää riippuvaiseksi. Mutta. Näin ei näköjään käynytkään!"
 
”Ajattelin eräänä kertana, että ei kai se haittaa jos polttaisin, joskus….vähän…..en tietenkään niin paljoa kuin ennen tavallisesti poltin……. vaan ainoastaan erikoistilanteessa………poikkeuksellisesti…. juhlan kunniaksi….vain tämän yhden……vain tämän kerran…voinhan taas huomisesta olla polttamatta nyt kun tämä tupakoimattomuus on niin hyvin hallinnassani…. Onnistuihan se parina kolmena kertana, kunnes koin olevani yhtä riippuvainen tupakoinnistani kuin ennen vieroitusta. Kaduttaa ja hävettää hirveästi….”

"No töissä meni yks asia mönkään ja kotonakin tuli riitoja, niin ajattelin, että ei kai se haittaa jos ihan rauhoittumismielessä polttelen ja lopetan sitten kun olosuhteet normalisoituvat….mutta, tässä sitä ollaan, ei se sitten onnistunutkaan."

"Oli tässä kaikenlaista hässäkkää. Vieraita ja sukulaisia, syntymäpäivät ym. ja ajattelin, että en selviä tästä kaikesta jos en saa edes polttaa. Päätin kuitenkin, että kun tilanne rauhoittuu ja normaali arki palaa niin sitten jatkan tupakoimattomuuttani. Hah, hah! En onnistunutkaan lopettamaan, vaan aina tuntui löytyvän näköjään lisää näitä syitä miksi en vieläkään lopeta kokonaan….!"
Tällaisten ajatusten parissa, jossa käydään kauppaa ja sopimuksia itsensä kanssa tupakoimisesta, johtaa siis poikkeuksetta uudelleen tupakointiin. Siis jo muutaman satunnaisen tupakointikerran jälkeen takaisin riippuvuuteen, josta oli päässyt jo eroon.
Hallittua tupakointia ei ole olemassakaan….
Joskus törmään asiakkaisiin, jotka kertovat ihailevansa ja kadehtivansa niitä, jotka kykenevät polttamaan hallitusti. (?) Kysyessäni mitä he tarkoittavat hallitulla tupakoinnilla, olen saanut seuraavia vastauksia; "No yksi tuttavani polttaa vain silloin kun nauttii alkoholia, ei muulloin." , " Työkaverini polttaa vain vapaa-aikanaan , ei koskaan töissä ollessaan." , "Naapurini polttaa vain kolme savuketta päivässä." , "Serkkuni polttaa vain lomalla ollessaan."
Totuus on kuitenkin, että nämäkin henkilöt ovat valitettavasti riippuvaisia omista tupakointiinsa liittyvistä tavoistaan noissa edellä mainituissa tilanteissa ja siitä määrästä jonka näissä tilanteissa polttavat. Kyseiset tupakoijat kokevat siis ihan yhtä suurta hermostuneisuutta kuin kuka tahansa tupakoija, elleivät polta noissa itselleen "opettamissaan" tilanteissa. Kolme askia päivässä polttava rekkakuski saattaa kadehtia askin päivässä polttavaa, ajatellen, että kunpa itse kykenisin "hallitsemaan" tupakointiani noin hienosti, kyeten polttamaan vain askin päivässä.

Näin termi hallittu tupakointi on siis pelkkä illuusio, satua… On hyvä kysyä itseltään pikemminkin, mihin voisin oikeasti tarvita tuollaista silloin tällöin tapahtuvaa "hallittua" tupakointia? Ovatko väsyneisyys, tupakoitsijaksi leimautumisen aiheuttama häpeä, potenssivaikeudet, tunkkainen haju olemuksessa ja uhka tupakan aiheuttamasta uudesta riippuvuudesta, jotenkin tarpeellisia silloin tällöinkään "nautittuina"??

…entä ne kolmannelle käynnille tulleet…

Olemme tehneet asiakkaan kanssa nämä kaksi istuntoa tupakoinnin lopettamiseksi, kuunnellessani näitä em. selityksiä, kolmannelle käynnilleen tulleilta asiakkailta. MUTTA se ei tarkoita, että kaikki asian hoitamiseksi olisi nyt loppuun käytetty. On tehty vain se mitä kahdella käynnillä on voitu ja ehditty asian korjaamiseksi tehdä.
On siis ”tilastollinen” tosiasia, että joillekin nämä kaksi käyntiä eivät vielä riitä. Toisen käynnin päätteeksi olen kannustanut asiakasta ottamaan yhteyttä HETI tällaisen lankeamisen sattuessa.
Tämän häpeän ja epäonnistumisen tunteen vuoksi jotkut häpeävät ottaa uudelleen yhteyttä, heti ongelman esiintyessä, vaan tekevät sen mahdollisesti vasta kuukausien tai jopa vuosien päästä, tullakseen uusimaan koko homman.
Se, että tupakoinnin lopettaminen ei ole onnistunut kahdella käynnillä, ei ole merkki siitä, että olisi toivoton tapaus, huono ja selkärangaton ihminen tai epäonnistuja. Ei suinkaan!
"Vahva selkäranka" ja "tahdonlujuus"  ovat termejä, joita käytetään vain jos tupakointiaan yrittää lopettaa "vanhanaikaisesti" pakolla.
Hypnoosilla vieroitus tehdään ilman pakkoa…TYYLILLÄ !!!

Alkoholiongelmat

Miete: Kun pyristelet kiusausta vastaan, olet jo häviämässä sille….

Menestyksellisesti tätä ongelmaa ratkaistaessa on mielestämme lähdettävä siitä, että ongelman hoitamisen painopistettä on muutettava rationaalisesta, pelkästään järkeen perustuvasta alkoholi-ongelmakeskeisestä ajattelusta keskeisemmin niihin syihin, joista ongelmainen kärsii tai on kärsinyt alkoholin käytön lisäännyttyä. On huomattava, että alkoholin hallitsematon liikakäyttö ei ole varsinainen ongelma vaan seuraus.

Keskeisimpiä yhteneväisyyksiä toisiinsa nähden alkoholiongelmaisilla näyttävät edustavan itsetunto-ongelmat, patoutunut viha, katkeruus, tunteiden osoittamisen kykenemättömyys ja vastuun sietokyvyn heikkous tai jopa täydellinen kykenemättömyys vastuun ottoon asioista. Kyse on myös henkilön omista valinnoista - ei kasvatuksesta tai ympäristötekijöistä, joskin ne voivat luoda otollisen tilaisuuden.

Toipumisen ja uudelleen valinnan tekee mahdolliseksi ainoastaan se tosi seikka, että alkoholisoitunut henkilö tunnustaa ongelmansa ja ottaa itse valinnoistaan vastuun. Paraneminen edellyttää nöyryyttä.

Alkoholismin biologinen perusta on pitkään tunnettu. Suurkulutukseen taipuvaisen ihmisen aivoissa mielihyvää tuottavan välittäjäaineen, dopamiinin, määrät tai käyttäytyminen on erilaista kuin muiden aivoissa. Kyseisten poikkeavuuksien on todettu jossain määrin olevan perinnöllisiä, mutta se ei pois sulje sitä tosiasiaa, että tällaisen poikkeaman omaava henkilö voi elää elämänsä joko täysin raittiina tai täysin halliten alkoholin käyttönsä eli omien valintojensa pohjalta. On muistettava näet kuitenkin, että kyse on taipumuksesta - ei siis ehdottomuudesta "joutua" käyttämään alkoholia.

Hoidon lähtökohdat

Ennuste ongelman hoitamiseksi niissä tapauksissa, joissa alkoholiongelmissa ensimmäisen yhteyden tekee jokin lähiomainen tai sukulainen, on huono, koska se on viite siitä, että ongelmasta kärsivä ei ole itse aktiivisesti tekemässä asiansa hyväksi mitään. Hän on korkeintaan antanut suostumuksensa muille, että he voivat ottaa yhteyttä apua antaviin tahoihin….

Tällöin on yleistä se, että esimerkiksi miehensä alkoholin käyttöön henkisesti väsynyt ja avioliittonsa jatkumisen jo toivottamaksi näkevä vaimo ottaa yhteyttä miehensä puolesta. Mies puolestaan saattaa lupautua vaimon mieliksi mennä kokeilemaan tätäkin keinoa… vaikka hän jo etukäteen asennoituu kokeiluun tuhoon tuomittavalla tavalla.

Niissä tapauksissa sen sijaan, joissa henkilö hyväksyy ja ymmärtää oman vastuunsa merkityksen asian hoitamisessa ja valintoja tehtäessä, kyetään varmasti pääsemään alkoholin liikakäytöstä eroon. Mutta. Ilman tätä hyväksymistä asiaan ei saada parannusta edes kauniilla sanoilla, pakkohoidoilla eikä antabuksilla.

On päivänselvää ja käytännössä toteen näytettyä, että apua alkoholismiin on saatu antabuksilla, ilokaasuhoidoilla, katkaisuhoidoilla jne. Totta. Yksi hoitotapa sopii toiselle, toinen toiselle.

Iloksemme olemme myös oman työmme puitteissa panneet merkille, miten olemme onnistuneet auttamaan niitä monia, jotka puolestaan eivät ole kokeneet hyötyvän muista keinoista. Tämä ei tarkoita sitä, että ellei muut keinot tepsi niin sitten tämä edustamme keino tepsii. Ei.

Totta kai myös on tapauksia, joissa tunnemme olevamme voimattomia. Silloin suosittelemme apua tarvitsevaa henkilöä heti etsimään parannusta jollain muulla keinolla. Kiitos. Kyse on näet siitä, minkä hoitomuodon kukin kokee tai tuntee omakseen, minkä hyväksyy itselleen sopivimmaksi.

Keille tarjoamamme apu sitten on tarkoitettu?

Palvelemme niitä;

- joille on korkea kynnys hakea apua ryhmistä ja haluavat yksilöllistä apua, jossa nimenomaan hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa asian suhteen otetaan huomioon.

- jotka kokevat tarvitsevansa jonkinlaista "hienosäätöä" alkoholin käyttöönsä, eivätkä koe ainakaan toistaiseksi olevansa varsinaisia alkoholisteja.

- alkoholiongelmaisia, jotka eivät halua hyväksyä sellaisia ajatustapoja, joissa alkoholisteja opetetaan epäjohdonmukaisesti leimaamaan itseään koko loppuelämänsä ajan alkoholisteiksi, vaikka henkilö olisi ollut täysin raittiina jo vuosikausia. Kokien, että tämän kaltainen "rankaisutapa" ruokkii henkilön jo muutenkin huonoa itsetuntoa. Tällaista epäjohdonmukaisuutta kun ei esiinny muunlaisten ongelmien korjaamisen yhteydessä. Tupakointinsa vuosia sitten lopettaneet, eivät kutsu itseään tupakoitsijoiksi loppuelämäänsä. Usein kuulemamme kysymys on; miksi samaa vapautumista ei voida suoda alkoholia joskus käyttäneelle?

- jotka kokevat tarvitsevansa itsetuntonsa tukemista, sitä, että he voivat tuntea olevansa ihmisarvomittareissa muiden kanssa samalla viivalla, että he saavat lisää selviytymiskeinoja - oppivat jopa rentoutumaan täydellisesti ilman alkoholiakin; tai jotka haluavat oppia kohtaamaan ongelmiaan ja vaikeuksiaan siten, että pystyvät toimimaan aktiivisemmin, kykenevät itse ottamaan vastuun asioistaan.

- he ainakin hyötyvät hypnoosin ja NLP.n suomista keinoista. Siitä olemme, näkemiemme tulosten perusteella vakuuttuneet.

Peliriippuvuus

Miete: Kun pyristelet kiusausta vastaan, olet jo häviämässä sille…

Pelihimoon koostuu usein miten useista eri tekijöistä, joita ovat mm. voittamisen tuomasta nautinnosta sekä tyytyväisyydestä ja jopa oman arvontunnon noususta, joka voittaja imuroi itseensä katsojien ihailevista ilmeistä… Pelaaja yrittää toistaa voitonhuumansa. Hän uskottelee itselleen, että "minä onnistun varmasti uudestaan!" MUTTA. Ellei hän onnistu, ovat seurauksena pettymys ja masennus. Unelmat murenevat viimeistään silloin, kun aiemmin voitetut rahat ovat huvenneet pelikoneen ahnaaseen kitaan…

Satunnainen pelailija nielee pettymyksensä. Hän kuittaa asian nopeasti ja päättää olla pelaamatta, jatkamatta peliä. Hän ei ota uutta riskiä hävitä lisää rahaa.

Pelihimon valtaan ajautunut sen sijaan tekee uuden valinnan: Hän yrittää vielä kerran, ottaa uusia riskejä, joiden avulla voittaessaan voisi paikata pettymyksensä ja masennuksensa. Hän kokee, että hänen onnensa ja tyytyväisyyden tunteensa ovat pelikoneen hallussa ja että vain tuo pelikone voi suoda hänelle mahdollisuuden korjata pettymyksen tunteensa…

Kierre alkaa tästä, kun häviö toisensa jälkeen ajaa pelurin siihen uhmaan, että on jatkettava peliä niin kauan, maksoi mitä maksoi, että hän saa hävityt rahansa takaisin! Viha rakkaus suhde peliin on näin muodostettu. Pelaaminen voi muuttua tunneperäisestä pelaamisesta systemaattiseksi. Kiihkeimmät pelaajat pitävät nyt jopa kirjaa hedelmäpelin tai pokeriautomaatin antamista tulosvaihtoehdoista. He etsivät niistä loogista säännön mukaisuutta tai heikkoa kohtaa, pelistä, jonka avulla he voisivat ennakoida pelin kaikki tulosvaihtoehdot ja varmistaa voitonsaannin todennäköisyys… Niin - tässä vaiheessa enää ei edes järjellinen fakta-tieto riitä. Himopelaaja ei hyväksy edes sitä, että tietokonepohjaisesti toimivassa pelikoneessa tulosvaihtoehdot ovat täysin satunnaisia - vaihtelevia.

Häviäminen luo turvattomuutta. Tällöin turvaa haetaan hakeutumalla yhä säännöllisemmin pelaamaan samaa peliä, jossa on sama ympäristö, samat tutut ihmiset ympärillä. Tullaan riippuvaiseksi sekä paikasta, että juuri siihen peliympäristöön kuuluvasta kaveripiiristä. Tullaan tapariippuvaiseksi esim. samoin kuin tupakoitsija, joka sytyttää tupakan aina samassa tilanteessa, samassa ympäristöissä päivästä toiseen…

Epäinhimilliselle pelikoneelle on vaikea loukkaantua tai kohdistaa siihen odotuksia, että se myötämielisenä antaisi hyvitystä tutulle, tuntisi huonoa omaa tuntoa ystävän rahojen rosvoamisesta! Ei. Sen sijaan jos hyvä kaveri vie rahat, sitä voi haukkua, moittia, arvostella ja häneltä voi vaatia antamaan rahat takaisin.

Pelikoneen kanssa saamamies ei voi keskustella. Tuntuu kurjalta, kun ei voi saada inhimillistä kohtelua ja vastapainoa tunteilleen. Ainoaksi keinoksi tunteittensa tasapainoon saamisessa jää automaattipelaajallekin kuitenkin vain se, että voittaa sen "reilussa" pelissä, mutta se on mahdotonta…

Pelaaminen voi olla joillekin pelaajille myös tapa paeta todellisuutta ja omia ongelmiaan. Pelaamisen ajaksi ne unohtuvat, lumoutuessaan pelaamisen synnyttämään jonkinlaisen tunnelman valtaan. Aivan kuin muutamalla kolikolla saisi pienen hetken kerrallaan siirrettyä aikaa eteenpäin, ilman, että nämä mieltään painavat ongelmansa olisivat edes olemassa. Pelaaja pelaa siis tällöin itselleen "aikaa". Pelaamiseen käyttämänsä ajan turvin hän voi kokea, että ei tarvitse tarttua vielä velvollisuuksiinsa, tekemättömiin töihinsä, hoitamattomiin asioihinsa. Ei tarvitse lähteä vastaamaan vielä mistään asiasta, kun pelaan vielä tämän kolikon….tämän pelin loppuun… ja ehkä vielä tämänkin….

Himopelaamisessa kyse on siis jälleen henkilön omista valinnoista, aivan samoin kuin alkoholi-ongelmissakin. Ongelman korjaaminen vaatii ongelmasta kärsivältä oma-aloitteisuutta ja halua ottaa vastuu asian muuttamiseksi.

Hypnoosi ja NLP ovat tässä oivia apukeinoja. Niiden avulla tuon uuden valinnan painoarvoa voidaan vahvistaa. Mutta huom. Ne eivät ole keinoja, joilla tuo valinta ja muutos tehdään ongelmasta kärsijän puolesta, ja vastoin hänen omaa tahtoaan! Ei Keinoina nämä menetelmät ovat kuitenkin käytännössä osoittautuneet erinomaisiksi. Näillä menetelmillä on voitu muuttaa eri mieltymysten välisten painoarvojen suhdetta mm. siten, että pelaamisen synnyttämä nautinto alkaa tuntua toisarvoisemmalta johonkin "terveemmiksi" nautinnoiksi luokiteltavaan nautintoon verrattuna. Täten myös juurettomuudesta tai levottomuudesta kärsivä henkilö saa tukea oman-arvon tunnolleen ja sille, että "kuuluu" johonkin - myös ilman tutuksi käyneitä pelipaikkoja ja porukoita. Samoin myös niiden arvojen muuttaminen merkityksettömämmiksi, jotka pelaaja kokee pelaamisessaan tärkeiksi, onnistuu hyvin. Joten voin ylpeänä kertoa, että vuosien saatossa tulokset näidenkin riippuvuuksien korjailuissa ovat osoittautuneet erittäin hedelmällisiksi.