ILKKA 30.4.2016Hypnoterapeutti kaipaa alalle sääntelyä
Vaihtoehtohoitoja säätelevän lain valmistelu on jäänyt sote-uudistuksen jalkoihin.
Hypnoterapeutti Kari Tuomaalan mielestä virallinen valvonta olisi kaikkien etu… Teksti: Marika Eikkula

SEURA 02/2016 Totta vai tarua
Vaipuvatko kaikki ihmiset helposti hypnoosiin? Ihmisten hypnoosiherkkyys vaihtelee, mutta kaikki vaipuvat jonkiasteiseen hypnoosiin, kertoo hypnoterapeutti Kari Tuomaala… Teksti: Marika Saastamoinen

POHJALAINEN / ILKKA 24.2 ja 25.2.2012 Hypnoosilla naurattava tv-sarja saa asiantuntijoilta kyytiä
Maaliskuussa alkava tv-sarja pistää julkkikset hurvittelemaan hypnoosissa. Tunnetut naamat hullutetaan tekemään hassuja asioita, joita he joutuvat jälkikäteen tuskailemaan kavereiden ja yleisön edessä. Hypnoosia tieteellisesti käyttävät asiantuntijat tyrmäävät sarjan… teksti Jaana-Stiina Ala-Korpi

EPARI 4.5.2011 Hypnoosi on terapiaa arjen ongelmiin Hypnoosi hoitokeinona. Hypnoosi on terapiaa, ja kuten muissakin terapiamuodoissa, on hoidolle oltava vastaanottavainen. Hypnoosiin vaipuminen onnistuu ”pakotettunakin”, mutta tuloksia tuskin saadaan aikaan.

HYMY 10 / 09 Hymyn toimittaja kokeili hypnoosia. Katosiko korkeanpaikan kammo? Puoli tuntia unen ja valveen rajamailla toi entiseen arkajalkaan apinan oireita.. Teksti: Anne Anttila

KOTILÄÄKÄRI 1 / 09 Suggestiolla solakaksi. Monelle ruoka ei ole pelkkää vatsantäytettä, vaan siihen liittyy voimakkaasti myös tunne-elämä. Herkuilla voidaan lohduttaa tai palkita itseään, vaikka ei olisi edes nälkä. Herkuttelu voi olla myös vain opittu tapa.”Väärin syöminenkin perustuu eräänlaiseen itsesuggestioon”, sanoo hypnoterapeutti Kari Tuomaala…
teksti: Anu Holopainen

SEURA 20.11.2008 Hypnoosia liikakiloille Makea, rasvainen ja runsashiilihydraattinen ruoka maistuu hyvältä, mutta liikasyömiseen liittyy usein muitakin tekijöitä kuin nälkä tai ruoan hyvä maku. ”Syöminen on hyvin paljon tunteeseen perustuva asia”, sanoo hypnoterapeutti Kari Tuomaala Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskuksesta. ”Ihminen ei syö pelkästään nälkäänsä, vaan virheelliset ruokatottumukset voivat olla jopa vanhan trauman jäänne.”… teksti Anu Holopainen

YKKÖSET torstai 12.10.2006 N:o 41 Hypnoterapeutti Kari Tuomaala: Hypnoosi voi olla ratkaisu tunne-elämän solmuihin – Jos jännität sosiaalisissa tilanteissa, haluat eroon tupakoinnista, huonosta itsetunnosta, vääristä ruokailutottumuksista tai hammaslääkäripelosta, hypnoosi voi olla varteenotettava vaihtoehto avuksesi. Sanoo Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus Oy:ssä toimiva hypnoterapeutti Kari Tuomaala… teksti: Taisto Järvinen

LuontaisTERVEYS Nro 1/05 Hypnoosin avulla tupakasta irti Tupakoimattomuus on tärkein yksittäinen väestön terveyttä edistävä tekijä. Tupakointi on vähentynyt, mutta noin miljoonan suomalaisen suupielessä tupakka vielä savuaa. Hypnoosista monet ovat saaneet avun irtautumiseen. Suggestion avulla kumotaan ihmisen itserakentamat sisäiset pakot. – Onnistumisen kannalta tärkein edellytys on ihmisen oma motivaatio lopettaa tupakointi. Suggestiolla voidaan tätä tahtoa tukea, Kari Tuomaala sanoo. Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus Oy:ssä työskentelevä hypnologi Kari Tuomaala on yli kahdenkymmen en vuoden ajan käyttänyt hypnoosia tupakasta vieroittamiseen. Hänen kokemustensa mukaan menetelmä on erittäin tehokas… Teksti: Anne Jessen

ILKKA 29.1.2004 Paino alas hypnoosin avulla Jorma Itola lupaa ostaa itselleen Armanin puvun, kun kiloja on tippunut riittävästi. Hän on lokakuusta asti laihduttanut itseään hypnoosilla ja tulokset ovat lupaavia, paino pudonnut jo 15 kiloa. Jo 15 vuotta on Kari Tuomaala auttanut ihmisiä laihtumaan hypnoosin avulla. Vuosien takaiset kävijät ovat kertoneet painonsa pysyneen kurissa…. teksti: Raija Peltomaa

ILKKA 27.01.2001 Hypnoosi ei olekaan huuhaata Lääkäripäivillä todistettiin hypnoosin vaikuttavuudesta olevan jo selvää näyttöä kuvat Harri Toivola, teksti Pirkko Paaermaa

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT Joulukuu 2000 Lehtonen keilasi siistiä jälkeä Toni Laine kukistui Lahden finaalissa yli sadalla pisteellä ”Menestyksestä osa kuuluu Pertti ”Veltto” Virtaselle, joka on psyykannut minua menestymään raskaassa maailmassa”.

KEILAAJA 7/2000 Muille ei jäänyt sanan sijaa Lehtonen vyörytti ylivoimaisen rankingvoiton Kimmo Lehtonen on muutaman vuoden ajan tehnyt tiivistä yhteistyötä kahden tärkeän ihmisen kanssa. Mika koivuniemi on ollut apuna ja tukena teknisellä puolella, Pertti ”Veltto” Virtasen opeilla Kimmo on kasvanut henkisesti kestämään pitkiä ja raskaitakin turnauksia. Heidän panoksensa on ollut viime vuosien kehityksessä valtavan suuri.

ILTASANOMAT 2.12.2000 Lehtonen keilaa ”Velton” opeilla Keilaaja Kimmo Lehtonen otti henkiseksi valmentajakseen Pertti ”Veltto” Virtasen. Kimmo on ottanut vakavasti myös henkisen puolen. Maineikas Pertti ”Veltto” Virtanen on pistänyt Kimmon pään myös helpommin hallittavaksi. ”Olemme keskittyneet mm. paineensietokyvyn kehittämiseen ja muunkin elämän hallitsemiseen”. Sanoo Lehtonen. teksti Esa Sulkava

AAMULEHTI / urheilu 23.11.2000 Välimäki hyökkää maltilla rallin MM-tasolle Tiimin mukana Walesissa kulkee myös psykovalmentaja Veltto Virtanen.”Veltto toimii meidän henkisenä valmentajana, Välimäki sanoo”. teksti Janne Aittoniemi

KOTI-KAJAANI 7.11.1999 Pertti ”Veltto” Virtanen: ”Menestyminen vaatii mielenhallintaa” Kansanedustajanakin tunnetuksi tullut Pertti ”Veltto” Virtanen jatkoi Kainuun kesäyliopiston Onko menestyksellä salaisuutta –luentosarjaa viime tiistaina Kajaanissa. Psykologikoulutuksen saaneena hänen ohjeensa menestyksen saavuttamiseen liittyi vahvasti mielenhallintaan. teksti Susanna Tikkanen

KYMEN-SANOMAT 3.4.1999 Päävalmentaja ei ole enää yksin Apuna häärii alati kasvava joukko eri alojen asiantuntijoita. Tarjolla on Vesaa, Velttoa ja vaikka mitä. ”Suomalaisessa urheilussa harrastetaan psyykkausta paljon vähemmän kuin voisi puheiden perusteella luulla, Pertti ”Veltto” Virtanen sanoo. Ja silloinkin kun sitä harrastetaan, ovat asialla yleensä amerikkalaisia menetelmiä käyttävät helppoheikit. ”Psyykkaamiseen tarvitaan ammattitaitoa. Ei riitä, että osaa kauniita lauseita”. Ammattitaidosta Virtasella on kanttia puhua, sillä hän on suorittanut psykologin tutkinnon. teksti Harri Mannonen

ILKKA 18.5.1998 Burnout vie elämästä kosteuden ”Jos ihminen on ihan oikeasti väärällä alalla, ei ole mikään ihme, ettei hän työssään viihdy”. Psykologi Pertti ”Veltto” Virtanen sanoo, että työn pitää ”liikuttaa” tekijäänsä. teksti Marja Tyynismaa-Rintala

VIIKKO-ÄSSÄ 15.02.1998 Hypnoosi auttaa monia Alitajunnan kahleet auki. Se ei ole sirkustemppu eikä liioin mustaa magiaa. Se ei myöskään takaa ihmeparanemisia, mutta ihmisille, jotka kulkevat pelkoja stressitilojen pimeässä tunnelissa, se voi tuoda valon. Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus Oy on siitä harvinainen paikka, että asiakkaat saapuvat sinne Rovaniemeltä asti. kuva ja teksti Jonna Tikka

ETELÄ-POHJANMAA 30.12.1997 Hypnoosista apu lupausten lunastamiseen Hypnologi Kari Tuomaalan mukaan hypnoosi auttaa voittamaan ongelmia jännittämisestä tupakoinnin lopettamiseen. Hypnoosilla ei tehdä ihmeitä, vaan toivottujen tulosten saavuttamiseksi on oltava omaa halua ja motivaatiota. kuva ja teksti Pauliina Sepponen

HÄMEEN SANOMAT 25.10.1997 Veltto Virtanen uskoo ihmisen hyviin tekoihin Kansainvälisyyskin kasvaa yksilöistä. teksti Pirjo-Liisa Niinimäki

ILKKA 27.07.1997 HYPNOOSI on arkipäivää Keskitytkö enemmän kauniisiin ja rohkeisiin, kuin kiehuvaan kahvipannuun kuvat ja teksti Timo Latikka

JOKERI MAAILMA (Jokerit 30-vuotta 1997) Veltosti pois taklauksen alta Miten syntyy jääkiekkopelissä joukkohurmos? Missa vika, kun peli ei kulje? Onko Hjallis oikeilla linjoilla? Osaavatko tuomarit työnsä? Vastaajana Maailma-lehden aitiossa vieraillut Pertti Virtanen teksti J. A.

ILTALEHTI 19.5.1997 ”Marinat pois ja tosissaan työtä tekemään” Harri Hänninen menee maan alle Harri Hänninen ei ole luovuttanut. Jaakko Honkanen toimii edelleen Harrin valmentajana, mutta hän nimeää myös entisen kymmenottelijan Heikki Leppäsen ja lääkäri Ilkka Tulikouran ja Veltto Virtasen muiksi merkittäviksi vaikuttajiksi uusitussa valmennuskuviossa. teksti Juhani Melart

LEMPÄÄLÄN -VESILAHDEN SANOMAT 19.5.1997 Veltto Virtanen neuvoo meitä omistautumaan omalle elämällemme IHME, IHMEINEN, IHMINEN Psykologi Pertti ”Veltto” Virtanen on omaperäinen ja jäljittelemätön terapeutti, jonka ajatuksenjuoksua seuratessa merkitykset saavat yllättävät tulkinnat ja uudet – niin, merkitykset. teksti ek.

AAMULEHTI 18.5.1997 Hänninen painuu maan alle Päätin ottaa viimein ohjat käsiini ja lopettaa narinat. Itsestähän kaikki on loppujen lopuksi kiinni , selvitteli Hänninen, joka kutsui taustamiehiksi alan miehiä. Tri Ilkka Tulikoura on antanut ravintovinkkejä, Heikki Leppänen huolehtii kestävän voiman hankinnasta. Veltto Virtasen kanssa Hänninen on käynyt uskoa vahvistavia keskusteluja…teksti Urho Salo

HYVÄ HAKA 15.4.1997 Velton psyyke piristi Urheilijan on mahdollista päästä äärirasituksessa kipunsa herraksi, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kipua ei enää tunne, mutta suurin kysymys on, voiko huippu-urheilija mennä niin pitkälle, että kaatuu kuolleena maahan. Sanat ovat psykologi Pertti ”Veltto” Virtasen, joka kävi hiljattain Hakan vieraana puhumassa urheilijan psyykkaamisesta… teksti Alpo Eerola

KULMA KUNTA 6.8.1996 Nuorten aggressiivisuus heijastaa aikuisten maailmaa Pohjoismaisessa erityiskasvatuksen kongressissa on ollut monta tunnettua ja arvostettua luennoitsijaa aina kirjailija Kaari Utriosta professori Timo Airaksiseen. Mutta vain yksi heistä saapui suuren luentosalin eteen ilman apusanalistaa, saatikka valmiiksi kirjoitettua listaa. Pertti alias Veltto Virtanen puhui lonkalta nuorisokulttuurista. – Mä en halua tiukasti suunnitella, mitä sanon. Haluan yllättää yleisön lisäksi myös itseni.

ILKKA 13.06.1996 Kaikki lähtee korvien välistä Psyykkinen valmennus kiinnostaa enemmän kuin koskaan kuvat ja teksti Simo Nikula

HÄMEEN SANOMAT 9.5.1996 Pertti ”Veltto” Virtanen: Kuntoilemalla ihminen pyrkii saavuttamaan kokonaisuuden Pertti ”Veltto” Virtanen puhui Hämeenlinnassa Hämeen kauppakamarin, Hämeen Ammattioppilaitoksen, Hämeenlinnan työterveyden, Pohjola-Yhtiöiden ja Postipankki yrityspankin järjestämässä Puhti –96 tilaisuudessa. teksti Antti Lehtikallio

ILKKA 07.04.1996 Hypnoosin kynnys madaltunut pohjanmaalla Maanviljelijät ja työttömät etsivät helpotusta ahdistukseen kuva ja teksti Pirjo Kuorikoski-Lindberg

LEMPÄÄLÄN -VESILAHDEN SANOMAT 6.2.1996 Veltto Virtanen ryhdisti nuorisoa Terveysperjantai yläasteella Nautin häthätää kiireisen työpaikkalounaan, päälle pikainen kahvi ja kiiruhdan Hakkarin yläasteelle kuullakseni psykologi Pertti ”V” Virtasen valistavan koululaisille: – Jos ette mitään muuta koulussa oppisi, niin oppikaa syömään rauhallisesti. – Kasvun kohtaaminen on osa ihmisen kehitystä. Jatkakaa sitä, menkää kokoajan eteenpäin. Se on mielelle ja mielenterveydelle parasta…teksti ek.

HELSINGIN SANOMAT 20.10.1995 Lipponen kiittää Virtasta avusta Pääministeri Paavi Lipponen on kiittänyt Pertti ”Veltto” Virtasta tämän panoksesta Kuopion Palloseuran KuPS:n auttamisesta. Virtanen kohotti kuopiolaispelaajien henkistä vireyttä ennen ratkaisevaa taistelua pysymisestä jalkapallon ensimmäisessä divisioonassa. Virtanen on muutenkin laajentanut toimintakenttäänsä. Hän on avannut vastaanoton Helsingin diakonissalaitoksella.

ILKKA 17.10.1995 Hypnoosi vierottaa nopeasti Savuttoman päivän vinkki Nopein ja tehokkain tapa päästä eroon tupakasta on hypnoosihoito, myös halvin. Eräät tutkimukset todistavat, että hypnoositerapiaan turvautuneista tupakoitsijoista jopa yli 90 % on lopettanut polttamisen. Vastaaviin tuloksiin on päässyt myös hypnologi Kari Tuomaala Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskuksesta, Seinäjoella. teksti Simo Nikula

KIRKKONUMMI 11.6.1995 Veltto Virtanen herätti esimiehet horroksesta JTO:lla Psykologi Pertti Virtanen herätteli esimiehet horroksesta Johtamistaidon Opistolla Aavarannassa torstaina 8. kesäkuuta pidetyssä tilaisuudessa. teksti Satu Summanen

SYKE 1995 Työnsaanti on päästä kiinni Psykologi Veltto Virtanen patistaa nuoria hellittämättömyyteen Jyväskylässä Uraputki- ja tehokas työympäristöerikoismessuilla perjantain mielenkiintoisimmat hetket koettiin varmasti psykologi Veltto Virtasen isännöimässä paneelikeskustelussa. teksti Juho Hämäläinen

KUOPIO 20.4.1995 Urheilukoulut hahmottavat tulevaisuuttaan Kuopiossa Nuoren urheilijan psyyke ”Veltto” Virtasen tarkastelussa teksti Risto Ranta

ILKKA 14.4.1995 Vaasaan tulossa yli 6500 nuorta lentopalloilijaa Ennätys Power Cupissa Joukkueiden valmentajille on järjestetty mielenkiintoinen tilaisuus. kansanedustajaksikin juuri valittu psykologi Pertti ”Veltto” Virtanen on lupautunut antamaan valmentajille vinkkejä pääkopan hoidosta.

ILKKA 04.02.1995 Kirjallisuuskahvila avataan avajaisissa puhuu hypnologi Kari Tuomaala uutinen

Länsi-Suomi 20.11.1994 Vastustajan kaattaa JOUKKUE Poppakonstit eivät tuo menestystä Veltto rentouttaa Ilvesläisiä. Henkiseen valmennukseen on viime vuosina kiinnitetty erityistä painoa. Jääkiekossa tamperelaisen Ilveksen korvien välin kuntoutuksen aloitti olympiakomitean entinen valmennuspäällikkö Kallu Tuominen. Kuluvana kautena kiekon pyörittäjät ovat rentoutusoppeja saaneet psykologi Pertti ”Veltto” Virtaselta teksti Kai Jalonen

ITÄ-SAVO 19.7.1997 Meiltä jäi kaikilta murrosikä kesken! Pertti ”Veltto” Virtanen peräänkuuluttaa muutosta suomalaiseen koululaitokseen. Ihmisen tärkeintä rajojen rikkomisen vaihetta, murrosikää, ei ymmärretä kouluissa, jos ei juuri kotonakaan… teksti Anni Heino

TAMPERE 16.6.1994 Hiisi veisi syömään perunoita …Veltto kävi juuri luennoimassa puolustusvoimain päivillä isolle liudalle kapiaisia. Esitelmän päätteeksi viskaalit antoivat odottamatonta tunnustusta: ”Sinä olet aito soturi ja maanpuolustus-henkinen mies.” teksti Ilkka Heiskari

INARINMAA Inarin ja Utsjoen paikallislehti Keskiviikko 30.03.1994 Hypnologi Kari Tuomaala tänään Ivalossa. Hypnoosilla irti ismeistä tai vaikka tupakasta kuva ja teksti (hk)

VAKKA-SUOMEN SANOMAT 3.3.1994 Kalevalainen Kruunaus Kravatit pois ja rohtimet päälle. Tällä periaatteella muuntautuneina vakkasuomalaiset kunnanjohtajat allekirjoittivat asiakirjan, jolla perustettiin Kalevala-maakuntayhdistys Laitilassa maanantaina. Juhlapuhujana Pertti ”Veltto” Virtanen.

ETELÄ-POHJANMAA Keskiviikko 02.03.1994 Hypnoosi auttaa migreenipotilaita Hypnoosilla saadaan hyviä tuloksia migreenin hoidossa myös Seinäjoella. Hypnologi Kari Tuomaalalla on vuosittain kymmenkunta migreeniasiakasta, joista jokainen on saanut apua vaivoihinsa. Migreeni on osalta jopa poistunut kokonaan. kuva ja teksti Jari E. Hakala

ILKKA Keskiviikko 28.04.1993 Psyykestä apu tuloslamaan Koulutukseen kova tunku ja palaute pelkkää myönteistä. Paras valmennuskurssi, jossa olen ollut mukana, erittäin mielenkiintoinen. Palaute pelkkää myönteistä ja lisää toivottiin, toteaa myös Kuortaneen valmennuskeskuksen johtaja Tapio K o r j u s. Psyykkisen valmennuksen tietoja hakivat Kuortaneelta erittäin monien eri lajien A-valmentajat. Ohjelmasta vastasi pääasiassa Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskuksen kaksikko Pertti ”Velho” Virtanen ja Kari Tuomaala, edellinen teoriasta, jälkimmäinen käytännöstä. – Ehdottomasti pyritään jatkamaan. teksti Simo Nikula

TAMPERE 22.4.1993 Veltto palaa Tampereelle Velhona Kölvinä Pertti Virtanen häpäisi pyhiä asioita: piti yhtaikaa Tapparan puseroa, Ilveksen housuja ja Koo-Veen pipaa. Nyt hän tutkii piilotajuntaa ja antaa tunneterapiaa. Terapiahommat Virtanen aloitti Alavudella pari vuotta sitten. Hän on Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennuskeskuksen koulutuspäällikkö, tunneterapeutti, Suomen freestyle-olympiaryhmän henkinen valmentaja ja toimii Kuortaneen urheiluopistossa yhteistyössä Tapio Korjuksen kanssa. teksti Markku Leppänen

DEMARI 11.02.1993 ”Se oli yhtä helvettiä” Risto M. upotti automaatteihin 120000 markkaa! Olin kymmenen vuotta peliautomaattien orja. Siitä hän sai kimmokkeen hakeutua hypnologi Kari Tuomaalan vastaanotolle. – Jo kaksi käyntikertaa vei pelihimon kokonaan. Nyt olen ollut kaksi kuukautta ”kuivilla”, kiitos hypnoosihoidon, kertoo vaasalainen Risto teksti Jaakko Asikainen

NYKYPOSTI 1993 Pertti Virtasella oli oma palsta Nykypostissa 1993, jossa hän kirjoitti säännöllisesti kolumneja. Tässä otsikoita: Kun on tunteet, Hätähäiriö, Vieraantujat, Syömishäiriöt ja tunteet, Henkinen väkivalta, Antoisa ihmissuhde…jne

ILKKA 25.1.1993 Mielen virkistys pysäytti Kauhajoella Suupohjan Kauppaoppilaitoksella opiskelijoiden messutapahtumassa, sununtain luennoilla kaamosta katkaistiin mm. hypnoterapiaan liittyvällä luennolla, josta vastasi hypnologi Kari Tuomaala. ”Ennakkoluuloisimmat istuvat takarivissä ja herkimmin hypnoosiin vaipuvat ne, jotka vakuuttavat, etteivät siihen vaivu, Tuomaala väitti ja poimi yleisön joukosta ”näytteen”. Hypnoosi tepsi. teksti pkl.

ILKKA 19.1.1993 Henkinen puoli unohdetaan Suomalainen urheiluvalmennus on yhtä köyhää ja puutteellista kuin rakastelu. Tärkeintä on lihallisuus ja määrä, henkinen ja emotionaalinen puoli unohdetaan, sanoo psykologi Pertti ”Veltto” Virtanen. Virtasen mukaan urheilijat, eli liikunnallisesti aktiiviset ihmiset, ovat suggestioalttiimpia kuin muut,’koska ne haluavat kehittyä ja kasvaa’. teksti NIKU

TAMPERELAINEN 1/93 ”Suomalaisten henkinen tila on karmea” Veltto Virtasesta tuli Velho, psykologi-hypnologi P. Olavi Virtanen. Hän aloitti vastaanoton Tampereella ja toimii samalla suomen freestylemaajoukkueen henkisenä valmentajana. teksti Petri Ahoniemi

POHJALAINEN 30.12.1992 Freestylehiihtäjillä on mitalin kiilto silmissä Velho, Veltto Virtanen antaa henkistä pontta. Henkinen valmennus kuuluu myös Kuortaneen Urheilupoiston palautumiskeskuksen antamiin palveluihin, ja siellä psykologi Virtasen kykyjä aiotaan myöskin käyttää hyväksi. teksti Tarja Riihimäki

ILKKA 31.12.1992 Bryggare ja ’Veltto’ Virtanen kumparelaskijoiden taustavoimiksi Albertvillen katastrofi herätti Yllätys, yllätys, freestyle, eli kumparelasku on Suomen menestynein hiihtolaji näillä lumilla. Henkisestä valmennuksesta ja seurannasta vastaa Suomen Hypnoosi ja Psykovalmennus Keskus Oy:n koulutuspäällikkö Pertti ’Veltto’ Virtanen, apunaan keskuksen johtaja hypnologi Kari Tuomaala. teksti NIKU

ILTALEHTI 1.12.1992 Freestyle-hiihtäjät saivat henkisen valmentajan Veltto Virtanen tunnetaan nyt Velho Virtasena Psykologi-hypnologi Pertti ”Veltto” Virtanen on palannut nuoruutensa rakkauteen, urheiluun. Hän toimii Suomen freestylehiihtomaajoukkueen henkisenä valmentajana. Virtanen tarttui toukokuussa haasteeseen freestyle-hiihdon lajipäällikkö Erkki Katajamäen pyynnöstä. Katajamäen mukaan Virtasen työn jälki näkyy jo nyt. teksti Ilkka Laitinen

POHJALAINEN 22.10.1992 Vaasaa on turha mollata Läänin pääkaupunki menestyy urheilussa paremmin kuin luullaan ’Urheilussakin on tiettyjä rytmejä. Nyt kaivataan uutta. Laman myötä meillä on loistava mahdollisuus uudistua, puhdistaa ja tehdä urheilua rehelliseksi. Löytää uudestaan usko perusteisiin’, sanoo Pertti Virtanen. teksti Vesa Koivumäki

POHJALAINEN 4.10.1992 Pelko kasvattaa asioita vääriin mittasuhteisiin Hypnologin vastaanotolla sen näkee: Pelkoon on useimmiten jokin konkreettinen syy. se voi olla kuinka pieni ja mitätön tahansa, mutta se on olemassa ja se saattaa muuttaa ihmisen elämän täysin sietämättömäksi. teksti Seija Selistö kuva Raimo Aro piirros Pentti Vetikko

SEINÄJOKINEN 24.08.1992 Hypnoosi vie stressin ja pelon Unen ja valveen rajalla. Hypnoterapeutti Kari Tuomaala perehtyy stressin ja sosiaalisten jännitteiden, esimerkiksi esiintymispelon laukaisemiseen . kuva ja teksti ar

PLAKKARI 26.03.1992 n:o 2/26 Hypnoosilla apua jännitykseen ja masennukseen – ja matkoja entiseen elämään… Totista totta vai uskonasiaa? Hypnoosi – mystinen käsite. Kaatuilua, tuijottavia katseita, jäykistyneitä raajoja, sormien napsautuksia. Näytösluonteista humpuukia vai todellinen vaihtoehto etsittäessä tepsivää hoitomuotoa moneen nykyihmiselle tyypilliseen vaivaan? Seinäjokelainen hypnologi Kari Tuomaala kertoo, että hypnoosi on suggestioilla aikaan saatu levollinen mielentila. Meitä jokaista varmasti kiehtoo ajatus entisestä elämästä? Tuumasta toimeen, kokeillaan! Hypnologiaa jo vuosikymmenien ajan harrastanut hypnologi Erkki Mäki kertoo uteliaisuutta herättäviä tarinoita.. .kuva ja teksti Anne Rauhala

FAKTA 02.1992 Hypnoosi elvyttää Seinäjoelle Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus oy:n perustaneet P.Olavi Virtanen ja Kari Tuomaala uskovat tieteellisesti kontrolloitujen suggestiomenetelmien ja hypnoosin auttavan niin työympäristön yhteishenkeä kuin yksilön luovuutta. kuva Rauno Anttila teksti Asko Hurtig

KANSAN ÄÄNI Torstai 30.01.1992 Kun kerrostalon korkuinen itsetunto alkaa horjua… Hypnoosista apua pohjalaisyrittäjille kuvat ja teksti Rauno Anttila

SUOMENSELÄN SANOMAT Lauantai 11.01.1992 Alavudelta saa hypnoosi ja psykopalveluita Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus Oy on avannut vastaanottopisteen Alavudella. uutinen

ILKKA Lauantai 11.01.1992 Hypnoosikeskus aloitti Alavudella Kari Tuomaala ja P. Olavi Virtanen toimivat yhteistyössä. Alavuden pisteen toiminnasta vastaa lähinnä Virtanen. kuva ja teksti Hannu Levelä

POHJALAINEN Perjantai 10.01.1992 Veltto ja Tuomaala yhdistivät taitonsa Hypnoosilla yhteishenkeä yrityksiin kuva ja teksti Tarja Riihimäki

VIISKUNTA 10.01.1992 Läänintaiteilijana tutuksi tullut P. Olavi Virtanen Alavudella nyt psykologi – hypnologina Psykologi-hypnologi P.Olavi Virtanen on perustanut yhdessä hypnologi Kari Tuomaalan kanssa yrityksen, jonka toimialana ovat hypnoosi- ja psykovalmennus. Yritys toimii seinäjoella ja Alavudella. Virtasen toimipaikkana Alavus. kuva ja teksti Eeva-Liisa Kulju

ILKKA Lauantai 14.12.1991 N:o 336 HYPNOOSI sopii moneen Raha-arpoihin koukkuun jäänyt Anne kävi kolme kertaa hypnologi Kari Tuomaalan vastaanotolla: – Jo ensimmäinen kerta auttoi. Tietenkin itse halusin sen loppuvan. Panin itseni seinää vasten. Nyt olen ollut koko tämän vuoden repimättä. Ihmeellinen olo. En osaa kaivata arpoja. Aivan kuin tupakan poltto. Ei osaa kaivat ellei ole tupakoinut. kuvat ja teksti Simo Nikula

ETELÄ-POHJANMAA Perjantai 29.11.1991 Hypnoosia työnohjauksessa Seinäjoen Hypnoositerapiakeskus muuttui Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskukseksi ja avaa lähipäivinä toimipisteen myös Alavudelle. Uutena toimintana on henkinen työsuojelu, josta järjestetään kaksi-kolmipäiväisiä kursseja yrityksien ja laitosten työntekijöille. Lisäksi kursseja suunnataan urheiluseuroille. kuva ja teksti Minna Hiironen

DEMARI Torstai 28.11.1991 Uskonto on oopiumia, mutta hypnoosi on hyvää Kari Tuomaala ja P. Olavi ”Veltto” Virtanen hoitavat laman kourimaa ihmistä hypnoosilla. kuva ja teksti Mauri Aaltonen

KRANNI-SANOMAT Keskiviikko 25.9.1991 N:o 38 Terapiaa terveydeksi Kenelle hypnoosi on tarkoitettu? – Yleensä jännittäjille, jotka tuntevat olonsa tukalaksi julkisilla paikoilla, kahvikuppineuroosia poteville, paniikin valtaan joutuville, stressiä tai burn outia poteville, säryistä ja kivuista kärsiville, haluttomuutta tunteville, erilaisia pelkotiloja kokeville, ylipainoisille, vieroitushoidoksi tupakointiaan lopettaville, alkoholin käytön hallitsemista tarvitseville, korkeaa verenpainetta, migreeniä, astmaoireita, suolistohäiriöitä ja niska- ja hartiaseudun kipuja poteville. kuva ja teksti -pp-

ETELÄ-POHJANMAA Torstai 20.12.1990 Hypnoterapialla eroon stressistä Kiihkeän elämänrytmin ja kovan työpaineen synnyttämät stressi ja loppuun palamiset ovat nykyajan kansansairauksia, joista kärsivien määrä on viime vuosina kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Henkisesti ylirasittuneen ihmisen ei tarvitse välttämättä turvautua lääkeaineiden apuun tai vaipua toivottomuuteen, sillä hypnoterapia on osoittautunut varsin menestykselliseksi hoitomuodoksi. kuva ja teksti Aki Mäki

RADIO POHJANMAA Kuittisen kelkassa -ohjelma 31.12.1996 ”Vieraana hypnoterapeutti Kari Tuomaala” toim. Tuula Kuittinen

VAASA RADIO Vaasa tänään-ohjelma 20.01.1996 ”Mitä on hypnoterapia? Hypnoterapeutti Kari Tuomaala”

RADIO SEINÄJOKI Sieltä täältä-ohjelma 20.09.1995 ”Positiivinen ajattelu / hypnoterapeutti Kari Tuomaala”

RADIO MAFIA Kohtaamisia -ohjelmassa (Suora lähetys) 20.4.1995 klo 19.30 Vieraana psykologi, hypnoterapeutti Pertti Virtanen”

RAUTAA AALLOILLA –ohjelmassa 14.4.1994 Pertti Virtanen klo 12.30

JÄRVIRADIO 29.12.1993 uusintana 6.1.1994 ”Hyvänolon palvelut / hypnnoosi (Kari Tuomaala)” Toim. T.Silver-Lager

RADIO SEINÄJOKI (Suora lähetys) 18.02.1991 ”Mitä on hypnoosi? Vieraana hypnoterapeutti Kari Tuomaala” toim. Ripa Tuhkala

RADIO PAITAPIISKA Pekkastunti (Suora lähetys) 29.01.1991 ”Hypnoterapeutti Kari Tuomaala kertomanssa ja vastaamassa soittajien kysymyksiin hypnoterapiasta.” toim. Pekka Purhonen

RADIO POHJANMAA Torstaitreffit 28.11-1989 ”Mihin hypnoosi auttaa? Hypnoterapeutti Kari Tuomaala” toim. Ulla Hiltunen

Subtv Tunnustusten yö (suora) Su 23.4.2006 keskustelun aiheena masennus ja vieraana psykologi Veltto Virtanen.

BOTNIA-TV Amentia 28.9.1998 ”Mitä on hypnoosi. Hypnoterapeutti Kari Tuomaala”

MTV3 Minä ja Sarasvuo 5.1.1996 ”Vieraana psykologi, hypnoterapeutti Pertti Virtanen”.

YLE TV1 Sielun peili -ohjelma 16.10.1995 ”Vieraana psykologi, hypnologi Pertti Virtanen”.

MTV3 Hyvät pahat & rumat 9.3.1995 ”Hypnoosista kertomassa Pertti ”Veltto” Virtanen”.

YLE TV2 Sunnuntairaportti 6.2.1995 ”Pertti”Veltto” Virtanen mäkimiesten henkisenä valmentajana”.