Tunteista

Mistä tunteet tulevat?

Miete: Älä ajattele, ettet voi. Ajattele, että voit…

ESIINTYMISJÄNNITYS, SOSIAALISTEN TILANTEIDEN JÄNNITTÄMINEN YLEENSÄ.

Esiintymisjännitys ilmenee sananmukaisesti tilanteissa, joissa henkilö joutuu esiintymään. Kuitenkin jokainen itse voi määritellä sen rajan, milloin esiintymisjännitys tai jännitys on ongelma.

Jollekin esiintymisjännitys on ongelma jo joutuessaan kylätoimikunnan kokouksessa toteamaan, että ei rohkene esittää omaa mielipidettään ääneen edes muutaman kuulijan läsnä ollessa… Toiselle raja voi olla siinä, että juhlassa, jossa paikalla on kymmeniä tai satoja arvovaltaisia henkilöitä, ääni puheen pidon aikana alkaa väristä… Rajanveto muotoutuu siitä, millaisia kokemuksia henkilöllä on esiintymisten tai sosiaalisten tilanteiden suhteen ollut ja millaisia ongelmia niissä on muodostunut.

Vain yksi itsensä nolaamisen kokemus riittää kulissiksi mielikuvitukselle, joka taitavasti osaa tehdä siitä sovituksen, luoda uskottavan ja todelliselta vaikuttavan kuvaelman myös tuleviin esiintymisiin, joissa henkilö toistaa tuon kerran kokemansa epäonnistumisen.

Tulevaa esiintymistilaisuutta odotellessa ajatuksen kertaavat uudelleen ja uudelleen tuota epäonnistumista. Niiden seurauksena kekseliäs mielikuvitus kykenee rajattomasti kasvattamaan ongelmaa, suurentamaan sen yhä painajaismaisemmaksi. Niinpä jos, varsinaista H-hetkeä joutuu odottelemaan useita päiviä, joutuu näiden painajaismaisten kuvitelmiensa vuoksi kärsimään jopa unettomuudesta, paniikkioireista, ruokahaluttomuudesta, ripulista, päänsärystä, oksentelusta tai ahdistavasta olosta. Ja nämä kaikki vaivat ovat vain oman mielikuvituksen tuotetta! Sillä eihän mitään konkreettista ole vielä edes tapahtunut rationaalisella tasolla.

Kuka tai mikä tunteitamme ohjaa?

Vastaus: ME ITSE! Vain me itse luomme mielikuvituksemme katakombit. Mielikuvituksellamme me muodostamme ne ajatuksemme, jotka puolestaan synnyttävät tunteemme. Tunteemme muodostuvat siis ajatuksistamme.

Jos jokin mielikuvituksemme tuotteena syntynyt ajatus muistuttaa jo aiemmin kokemaamme tilannetta, tunteemme reagoivat tämän voimakkaimmaksi jääneen kokemuksen aiheuttaman tunteen mukaisesti, vaikka tätä alkuperäistä kokemusta henkilö ei välttämättä enää edes tietoisella tasollaan muistaisi.

Siis: MIELIKUVITUKSELLA hahmottelemme ja luomme AJATUKSIA joihin mielemme reagoi TUNTEILLA

Monille meistä on tuttu se kokemus, miten hän on jännittänyt esim. työpaikkansa kokouksessa. Yrittäessään jälkeen päin pohtia järkevästi tuota tilannetta, hän toteaa itselleen, että mitään jännittämiseen liittyvää syytä ei siinä ollut ja pohtija päätyy tulokseen: Hänen jännittämisensä on JÄRJETÖNTÄ.

"Miksi minä jännitin vanhojen tuttujen työkavereitteni tai pomoni vuoksi, vaikka juttelen heidän kanssaan päivittäin kahdenkeskeisesti ja hyvin vapautuneesti? Nyt kokoontuessamme yhteen en kuitenkaan rohjennut puhua mitään… Kukaan noista ihmisistä ei ole koskaan nauranut minulle, pilkannut minua, ja olen aina kokenut saaneeni arvostusta heidän taholtaan."

Näin pohdiskelija joutuu omien ajatustensa parissa hämilleen. Hän tuntee aivan kuin nolaavansa itsensä ja kokee olevansa hölmö, kun ei kykene järjellisesti perustelemaan jännittämistään!

Miete: Sinussa on enemmän voimaa kuin aavistitkaan. Ainoat rajat ovat ne, jotka itse itsellesi pystytät…

Elämää kahdella tasolla

Ajatellaanpa rationaalista järkimaailmaa ja tunteiden alitajuista maailmaa.

Rationaalisella aineellisella järkimaailmalla on näet omat lainalaisuutensa, joita määrää mm. painovoima, äänen nopeus, valon nopeus jne. Eli järjellisellä tasolla asiat voivat em. syistä johtuen toteutua vain tiettyyn rajaan saakka. Sen sijaan tunteita, aineetonta maailmaa, ohjaavat omat ajatuksemme, jotka puolestaan muodostuvat mielikuvituksemme avulla.

Kuten tiedämme, mielikuvituksella ei ole rajoja. Voimme mielikuvituksemme avulla lentää, ilman, että painovoimalait rajoittaisivat sitä. Voimme kuvitella olevamme mitä tahansa ja mennä mihin tahansa - aineettomasti, rajoituksetta.

On siis selvää, että yrittäessämme käsitellä tunteitamme pelkästään järjellä, järki jää aina toiseksi. Järjelliset rajat tulevat nopeasti eteen, vaikka mielikuvituksemme mennä porskuttaa edelleen ja luo mitä korkealentoisimpia ja uskottavampia painajaisia tunteidemme riepottelijoiksi… Positiivisella ajatteluasenteella sen sijaan voimme kokea sykähdyttävän mielihyvän tunteita.

Käytännössä tämä ilmenee esimerkiksi seuraavasti: Henkilö pelkää töissä parin päivän kuluttua olevaa kokousta. Hän pohtii jännittämisensä syitä, mutta ei löydä niitä, vaan toteaa ainoastaan, että jännitys tulee hänen järjellisestä todistelustaan huolimatta. Se tulee esiin jostakin hänen sisältään, itsestä riippumattomista syistä, joille hän ei voi mitään!

Vallalla näyttää todella olevan sellainen käsitys, että tunteet johtuisivat pelkästään itsestä riippumattomista, aineellisista asioista, ja siksi niitä yritetään korjata ainoastaan itsestä riippumattomilla aineellisilla keinoilla. Haetaan apua ongelmaan ulkopuolelta. Sanotaan;" Se asia teki minut surulliseksi… Hän masensi minut… Tuo tilanne aiheuttaa minulle paniikkioireita… Tämä tapaus ahdistaa minua…"Kaikki nämä ovat harhaan johtavia ilmaisuja, jotka me olemme itse mielikuvituksemme/ajatuksemme avulla luoneet.

Pahinta on se, että tätä vääristynyttä käsitystä vahvistetaan ja tarjotaan ongelmaiselle ensisijaisesti aineellista apua. Sillä eivät ulkoiset olosuhteet tätä aineetonta tunnetta muodosta, päinvastoin, väärä hoito johtaa siihen, että apua on jouduttu hakemaan lääkityksestä tai jostakin tehottomasta patenttiratkaisusta. Sääli!

Täältäkö sitä terveyttä myydään?

En enää ihmettele, kun vastaanotolleni jatkuvasti tulee asiakkaita, joiden käsitys on niin harhainen tunne elämästään, että he uskovat jonkin ulkopuolisen tekijän olevan vastuussa heidän tunteistaan, ja että minulla on valmiina jokin "apupaketti", joka annetaan kaikille kuin supermarketin hyllyltä.

OK. Kun ongelmaa sitten lähdetään istunnossa ratkomaan ja asiakas pitää yhä itsepintaisesti kiinni aineellisen avun saamisesta muodossa tai toisessa, joudutaan etenemään hitaasti… Vasta sitten kun harhaan johdettu asiakas oivaltaa tunteidensa mekanismeja, hän hämmästyy miten hänen tunteidensa korjailu osoittautui näin helpoksi.

Lisävaikeudeksi näet usein ilmaantuu myös ratkaisun yksinkertaisuuden hyväksyminen. Asiakas näet vertaa tapahtumaa jollakin itse kehitetyllä vertailuasteikolla, sitä, miten tämä hänen ongelmansa kokoa voidaan verrata johonkin fyysiseen sairauteen, miten suhtautua hoidon voimakkuuteen, jota hän puolestaan arvioi mm. erilaisten tutkimusten, testien, kokeiden määrällä ja kipeää tekevyyteen tai hoidon keston pituuteen…

Sanotaanhan, että hoito ei ole tehokasta ellei se ota kipeätä ja ellei lääke maistu pahalta. Täten tämä, nyt tarjottu keino tuntuu liian helpolta ratkaisulta ja voi saattaa kaapata jopa sen tärkeyden tunteen, jota henkilö on ongelmansa parissa kokenut ja sääliä itselleen haalinut. Nyt hänet päinvastoin saatetaan leimata "turhan ruikuttajaksi", kun hän vakavana pitämästään oireesta parani näin helposti!

Onko heikkouksien itselle tai muille tunnustaminen vaikeuden ydin…

Moni tilansa oivaltanut ja sen nykytilan hyväksynyt kohtaa seuraavaksi pelkoa kohdata oma menneisyytensä. Hän pelkää sitä, että eletystä elämästä saattaa paljastua jotakin tai hän joutuu kohtaamaan uudelleen välttelemänsä kielteiset tunteet, ne tunteet, joiden unohtamiseksi hän aikoinaan teki erittäin paljon työtä… Onko hänen nostettava myös nuo vanhat hautaamansa tapahtumat jälleen esiin… Sillä hän on aina ajatellut jättäneensä ne lopullisesti taakseen -käsittelemättöminä kylläkin - mutta uskoen, että ne olisivat lopullisesti poissa hänen elämästään.

Hän oli ongelmat aikanaan unohtaakseen ja niistä eroon päästäkseen pyrkinyt painamaan pään pensaaseen. Hän oli uurastanut päivittäin ylitöissä saadakseen muuta ajateltavaa. Hän oli yrittänyt olla jopa teennäisen pirteä, iloinen, kiireinen jne. voidakseen olla edes itselleen tunnustamatta, että ongelmat merkitsisivät hänelle vielä jotakin! Kaiken tämän hän teki voidakseen täyttää ajatusmaailmansa jollain muulla…

Tätä voisi kutsua stressivaiheeksi. Kaiken kaikkiaan tämän kaltainen tunteiden pakoilu kuitenkin osoittaa sen, että ihminen ihan spontaanisti kuitenkin oivaltaa, miten juuri hänen ajatuksensa ja mielikuvituksensa synnyttävät tunteet!

Kun näitä haudattuja ongelmia alkaa olla elämän varrella "riittävästi", eli malja täyttyy, on ongelmien pakoilu lopulta lähes mahdotonta. Fyysinen jaksaminen tulee esteeksi. Fyysisesti pakoilu alkaa ajaa voimat loppuun ja henkilö kokee joutuneensa epätoivoiseen tilanteeseen. Hän tuntee väistämättä otteensa irtautuvan ja liukumisen alkaneen kohti ongelmiensa hautaa, sinne, mihin hän pyrki jättämään yksinomaan kätkemänsä ongelmat.

Tätä kokemusta voidaan kutsua loppuun palamiseksi.

Mutta hetkinen! Siitä hetkestä voi tulla myös uuden alku - sarastus. Kun tuon kaiken ahdistavaksi kokemansa jälkeen henkilö voi todeta, joskus ehkä kuitenkin jälkikäteen, että tämä loppuun palamisen muodossa tapahtunut pakkopysähdys osoittautuukin lopulta hänen omaksi parhaakseen… Jos, ja toivottavasti usein juuri näin tapahtuu, että kokemus tekee hänet nöyräksi ja hän voi oppia jatkossa käsittelemään ongelmiaan eri tavalla; oikeammin, pelottomammin, rohkeasti,…

Sopivat komponentit

Hyväksykäämme siis tämä, että aineellisella tasolla tapahtuvat ongelmat hoidetaan järjellisillä tavoilla, aineellisella tasolla. Katkennut jalka kipsataan, bakteeri tai virus pyritään kukistamaan lääkkeellä, jotka puolestaan ovat rationaalisia ja aineellisella tasolla ilmeneviä sinänsä.

Sen sijaan tunteita, aineetonta komponenttia/tasoa, ohjataan ajatuksilla/mielikuvituksella, jotka puolestaan eivät kuulu "käsin kosketeltavat asiat" -sarjaan, kuten eivät itse tunteetkaan.

Onhan selvää, että katkennut jalka ei parane vihaa, surua, epätoivoa, masennusta tai iloa tuntemalla tai yleensä tunteilulla. Samoin ei myöskään esimerkiksi psyykkinen jännitys tai masennus parane kipsillä, laastarilla, hieromisella, leikkauksella, antibiooteilla tai muilla lääkkeillä… Toki pitkällä aikavälillä näillä tasoilla on toisiinsa vaikutuksia. Siten iloinen ja positiivinen mieli vaikuttaa kiistattomasti fyysisten oireiden paranemisnopeuteen, mutta akuuteissa tilanteissa vaikutus on niin hidasta, että ensiapuun on käytettävä rationaalisia keinoja.

Samoin hyvä fyysinen kunto ja terveellisten elämäntapojen noudattaminen vaikuttavat pitkällä aikavälillä kiistatta psyykkiseen hyvinvointiin.

Pitkään jatkunut stressi ja henkinen paine voivat puolestaan aiheuttaa fyysisiä oireita kuten vatsahaavan, ärtyneen paksun suolen, migreenin, verenpaineen kohoamisen, ihottumia, allergioita ym. Tällaisiin stressin aiheuttamiin fyysisiin seuraamuksiin voivat rationaaliset keinot kuten hieronta, liikunta, loma tms. auttaa, mutta itse stressin syihin ne eivät vaikuta kuin ensiapuna. Pysyvä korjaava tulos on tehtävä tunteiden, ajatusten ja mielikuvituksen alueella.

Tunteet eivät ole ainetta, mutta ne voivat aiheuttaa kemiallisia eli aineellisia reaktioita. Lääkkeet ovat ainetta ja niillä aiheutetaan ainoastaan kemiallisia reaktioita. Tästä johtuen lääke voi poistaa vain tunteiden aiheuttamia kemiallisia reaktioita, eli pelkkiä seuraamuksia. Tunne sinänsä jää toistamaan itseään, muhimaan uhrissaan niin pitkään, kunnes tunteen vastinekokemus päästään kohtaamaan ja asenne siihen muuttamaan ajatusten/mielikuvien avulla.

Missään lääkkeessä ei ole tuota aineetonta komponenttia. Lääkkeiden käyttö pelkästään tunteiden korjaajana on "poppakonsti", jolla keinotekoisesti vain turrutetaan aivotoimintoja siten, että juuri ajattelemisen selkeys ja mielikuvituksen luova aivojen toiminto väliaikaisesti lamaannutetaan. Heti kun lääkkeen vaikutus häviävät, ongelma nousee takaisin esiin.

Sen sijaan esimerkiksi bakteerit ja virukset ovat itsekin ainetta itsessään ja aiheuttavat kemiallisia reaktioita. Niihin voidaan lääkityksellä vaikuttaa parantavasti, koska molemmissa toteutuvat aineelliset komponentit/tasot.

Miete: Elämässä on kysymys sellaisen mielenlaadun löytämisestä, että ajatus mahdollisesta tappiosta elämässä ei tunnukaan tappiolta…

© Suomen Suomen Hypnoosi- ja Psykovalmennus Keskus. Kaikki oikeudet pidätetään.